Kokemuksia osallistumisesta

Lue tästä esimerkkejä pk-yritysten standardointiin osallistumisesta.


Yrittäjä ja sähkötyöturvallisuuskouluttaja Helena Orasvuo, Sähköinsinööritoimisto SHS

HelenaOrasvuo_Helena Orasvuo perusti Sähköinsinööritoimisto SHS:n vuonna 1988, työskenneltyään insinööriksi valmistumisensa jälkeen ensin muutaman vuoden sähkötarvikkeiden myynnissä ja vuoden verran opettajana.

Yritys toimii Lappeenrannassa, merkittävimpinä asiakkainaan kaupungit, kunnat ja yhteisöt. Toimenkuvaan kuuluvat sähkösuunnittelu, konsultointi ja alan koulutus, erityisesti sähkötyöturvallisuus.

Standardointi on aina ollut tärkeä osa Orasvuon työtä. Jäsenenä Seskon standardointikomiteassa SK 64 Pienjännitesähköasennukset hän on ollut vuodesta 1998. Sähköturvallisuuslakia kehittävän Sähköturvallisuuden Neuvottelukunnan työssä hän on ollut mukana jo 10 vuoden ajan.

Orasvuo onkin kollegoiden parissa kuuluisa SFS 6000 -sarjan tietämyksestään ja hän pitää säännöllisesti sähkötyöturvallisuuskursseja ympäri maata.

– Standardoinnin ja määräysten seuraaminen on minulle liiketoiminnan kannalta välttämätöntä. Kun standardointi lisäksi on muutenkin äärimmäisen mielenkiintoista, olen ollut siinä innolla mukana alusta asti. Standardit ovat mielestäni merkittävimpiä insinöörin työkaluja.

Luennoidessaan Orasvuo muistaa aina myös kannustaa naisia mukaan sähköalalle.
– Ihmettelen alan miesvaltaisuutta, sillä sähköala sopii niin hyvin naisille. Tämä on high tech -alaa jossa sukupuolella ei ole merkitystä.

Orasvuon saattaa vapaa-aikanaan tavata golfkentältä - silloin kun omakotitalon hoidolta ja mieluisilta isoäidin tehtäviltä aikaa jää.


Pienyrittäjä vaikuttajana standardoinnissa – Jorma Rutanen, JR-lean

Jorma RutanenJorma Rutasen työura diagnostiikan ja terveydenhuollon laitteiden parissa eteni suunnittelutehtävistä esimiestehtäviin ja päällikkötasolle, kunnes lähes 30 vuoden teollisuudessa työskentelyn jälkeen oli aika perustaa oma yritys.

Rutanen opiskeli yritystoimintaa ja markkinointia, ja perusti JR‑lean yrityksensä vuonna 2012. JR-lean kehittää tuottavuuden ja laadun parantamisen menetelmiä kaiken kokoisille organisaatioille, tarjoaa erilaisten viranomaisvaatimusten hallintapalveluita sekä järjestää näihin liittyvää koulutusta.

Rutanen on ollut mukana kansainvälisessä standardoinnissa ja SESKOn toiminnassa jo vuodesta 1987, ja jatkaa tätä aktiivisesti myös yksityisyrittäjänä. Ansioistaan työryhmän IEC TC 66/WG 1 vetäjänä hänelle on myönnetty IEC 1906 Award -palkinto vuonna 2006. SESKOn EY-mitalin Jorma Rutanen vastaanotti vuonna 2012.

Tunnustuksena kyvyistään hänet onkin valittu IEC:n teknisen komitean TC 66 - Safety of measuring, control and laboratory equipment puheenjohtajaksi vuoden 2015 helmikuusta alkaen. Komitea laatii IEC 61010- sarjan turvallisuusstandardeja mittaus-, ohjaus- ja laboratoriolaitteille.

Puheenjohtajan tehtävään Rutanen ansioitui aktiivisella osallistumisellaan työryhmätasolla, panostaen myös hallinnollisiin kysymyksiin tekniikan lisäksi.

Rutanen kertoo: ”Monipuolinen kokemus yritystoiminnan eri aloilta rohkaisi aikanaan yrittäjäksi ryhtymiseen, enkä myöskään epäröinyt IEC:n teknisen komitean puheenjohtajuutta kun mahdollisuus tähän tuli. Voin hyödyntää IEC:n ja SESKOn toiminnassa mukana oloa työssäni, jossa autan yrityksiä saamaan ajankohtaista ja jalostettua tietoa standardeista ja vaatimuksista. Tällainen tiedon välittäjän rooli sekä vaatimusten tulkitseminen ja analysointi sopii luonteelleni ja viihdyn tässä ympäristössä.”

Pienyrittäjän mahdollisuuksista kansainväliseen standardointiin Rutanen toteaa sen olevan yksi budjetoitava menoerä muiden ohessa, ja hän on hyödyntänyt SESKOn avustusta matkakustannuksiin.

Harrastuksista kysyttäessä Rutanen naurahtaa ja mainitsee kitaransoiton, josta on saatu toistaiseksi nauttia lähinnä perhepiirissä.


Ajankäyttö standardointiin on sijoitus liiketoimintaan – Toni Viheriäkoski, Cascade Metrology Oy

ToniViheriakoski_PK 200Viheriäkoski on SESKOn standardointikomitean ”SK 101 Staattinen sähkö” ja kansainvälisen työryhmän ”IEC TC 101 Electrostatics/WG5” jäsen, jonka yritys auditoi, kouluttaa, suorittaa ESD-mittauksia, tuotteiden kestoisuustestejä ja räätälöi yrityksille ESD-hallintaohjelmia.

- Koen hyötyväni komiteajäsenyydestä monella eri tavalla. Vaikka pienyrittäjän aika on kallista, katson standardointiin käyttämäni ajan kannattavan.  Standardointityöhön osallistumalla voidaan vakiinnuttaa liiketoimintaa tukevia käytäntöjä tai jopa suoraan edistää liiketoimintaa. 

- Kansainvälisiin kokouksiin osallistumalla saa ensikäden tietoa ja kuulee perustelut valittuihin ratkaisuihin. Tämä edistää tehokkaasti omaa henkilökohtaista asiantuntemusta ja osaamista ja saatu hyöty kompensoi standardointiin käyttämääni aikaa.

- Sosiaaliset kontaktit ja verkostoituminen ovat ensiarvoisen tärkeätä riippumatonta palvelua tuottavalle yritykselle. Standardien ymmärtäminen ja tulkitseminen on huomattavasti helpompaa, kun on itse kehitystyössä mukana. 

Plussana vielä se, että kokousmatkaa mukavassa samanhenkisessä seurassa voisi verrata myös aktiivilomaan. Sillä on ehdottomasti myös virkistävä vaikutus. Tapanahan on, että näillä matkoilla tutustutaan myös paikalliseen kulttuuriin ja nähtävyyksiin kokousisäntien johdolla, kertoo Viheriäkoski.





Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje