Toimintakertomus 2009
Avaa tiedosto tästä (pdf)

Toimitusjohtajan katsaus

SESKOn  jäsenryhmittely

SESKOn vaalikokous hyväksyi syksyllä 2009 kolmiosaisen jäsenryhmittelyn ja aikaansa hyvin palvellut kahdeksan toimialakategorian ryhmittely jää historiaan. SESKOn jäsenet luokitellaan vuoden 2011 alusta kolmeen ryhmään sen mukaan, missä laajuudessa ne edustavat standardien käyttäjäryhmiä, osallistuvat standardointiin, hyödyntävät standardien valmistelua omassa toiminnassaan ja edustavat muuten sähköteknisen standardoinnin merkittäviä intressitahoja, kuten viranomaisia. Jäsenryhmittely palvelee SESKOn hallinnointia ja hallitusvastuita. Uudessakin  hallitusrakenteessa on pysyviä hallituspaikkoja ja niissä ryhmissä, joissa yhteisöt vuorottelevat, hallituspaikkojen kierto noudattaa tasapuolista rotaatioperiaatetta.

Energiatehokkuus

Energiatehokkuus nousi vuonna 2009 keskeiseksi aiheeksi yhteiskunnan eri osa-alueilla – myös standardoinnissa.

Sähköteknisen standardoinnin alueella keskustelu konkretisoitui mm. siten, että SESKOn hallitus perusti uuden kansallisen sähköautojen ja latauslaitteiden komitean SK 69. EU-komissio antoi CENille mandaatin valmistella rakennusten energiatehokkuusstandardeja, joiden valmistelu jakaantuu Suomessa Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry:lle (MetSta), Rakennusteollisuus RT:lle ja SESKOlle. SESKOn vastuulla ovat valaistusstandardit. Energiatehokkuus kiinnostaa myös nuoria, mistä osoituksena oli suomalaisten osallistuminen IEC:n Care4it energiatehokkuuskilpailuun. Kappelinmäen ala-asteen kuudes luokka Laitilasta voitti toisen palkinnon tässä kansainvälisessä energiatehokkuuskilpailussa. Myös toinen suomalainen koulu, Kokemäenjokilaakson ammattiopisto sai kunniakirjan.  Kilpailutyöt osoittavat nuorten oivaltaneen, että energiatehokkuudessakin kaikki lähtee  pienistä teoista, ymmärryksestä ja järkevästä käyttäytymisestä.

Standardijulkaisut

Uusia ja päivitettyjä sähköteknisiä standardeja valmistuu vuosittain 400 – 500. Näistä julkaistaan suomeksi yleensä alle 10 %. Standardien lisäksi on toisinaan standardeista hyödyllistä julkaista myös käsikirjoja. SESKO valmisteli ennätykselliset yhdeksän käsikirjaa vuoden 2009 aikana. Kaksi näistä oli  erittäin ajankohtaisia: valaistuskäsikirja sekä rakennusten ja rakenteiden salamasuojauskäsikirja. Valaistuskäsikirja on uusi ja erittäin ajankohtainen mm.  energiatehokkuussyistä. Salamasuojauskäsikirjan edeltäjä, ukkoskäsikirja oli vuodelta 1983, joten oli korkea aika päivittää salamasuojaustietämys uudelle  vuosituhannelle.

Oppilaitosportaali – tulevaisuuden osaajat

SESKO työsti yhdessä SFS:n ja sen muiden toimialayhteisöjen kanssa oppilaitosverkkosivuston www.SFSedu.fi, joka palvelee opiskelijoita ja opettajia standardointiin liittyvissä asioissa. Oppilaitossivusto tarjoaa nopean ja hyvin jäsennellyn kanavan standardointitiedon lähteille. Hankkeen vetovastuu oli SESKOlla ja rahoituksesta vastasi SFS. Oppilaitossivustolla on yhteen paikkaan koottuna yleistä tietoa eri alojen standardeista ja standardoinnista sekä aineistoa, jota voidaan käyttää tukena opetuksessa ja opiskelussa. Sivusto on erinomainen näyte kaikkien Suomen
standardointitahojen yhteistyöstä, millä palvellaan yleisesti yhteiskunnan tiedon tarvetta standardien merkityksestä jokapäiväisessä elämässä sekä erityisesti opetuksessa ja opiskelussa.

Sinikka Hieta-Wilkman

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje