• Näytä kaikki
  • Näytä kaikki

Tekninen raportti sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätykseen liittyvistä tiedoista ja kierrätettävyysasteen laskemisesta

Kaikilla sähkö- ja elektroniikkalaitteilla on jonkinlainen vaikutus ympäristöön elinkaarensa aikana. Pyrittäessä haitallisten ympäristövaikutusten vähentämiseen yleisimmin kiinnitetään huomiota energiatehokkuuteen laitteen käyttöaikana, mutta laajemmin tarkasteltuna tulisi ottaa huomioon laitteen koko elinkaaren aikana kulutettu energia, raaka-aineet ja muut luonnonvarat. Standardissa SFS-EN 62430 Sähkö- ja elektroniikkatuotteiden ympäristötietoinen suunnittelu kerrotaan tarkemmin elinkaariajattelusta.

Alakoulujen energiansäästökilpailun voittajat valittu

SESKOn jäsenyhteisö, Sähköturvallisuuden edistämiskeskus ry STEK, järjestää vuosittain alakouluille kilpailun, jonka teemat vaihtelevat sähköturvallisuudesta energiansäästöön. Kilpailuun osallistutaan perehtymällä STEKin tuottamaan Pikku-Kallen Sähkökoulu –opetusmateriaaliin ja ideoimaan sen perusteella tietoiskuja. Kuluneen vuoden teemana oli energiansäästö.

Teollisuusautomaation tietoturvallisuuden hallinta

Teollisuusautomaation tietoturvallisuuteen keskittyvästä standardisarjasta IEC 62443 on ilmestynyt ensimmäinen suomennettu osa. Yleiskäyttöisten tietotekniikkajärjestelmien tietoturvallisuutta käsittelevä standardisarja ISO/IEC 27000 ei teollisuudelle yksin riitä, vaan teollisuusautomaatio- ja ohjausjärjestelmien tietoturvallisuuden hallintaan on katsottu tarvittavan oma standardi. Kriittisiin järjestelmiin tunkeutumisesta voi luottamuksellisten tietojen vuotamisen tai turmeltumisen lisäksi seurata haitallisia terveys-, turvallisuus- tai ympäristövaikutuksia.

Lue uusin SESKO-lehti

SESKO-lehti keskittyy sähkö- ja elektroniikka-alan standardoinnin tapahtumiin Suomessa ja maailmalla. Se tiedottaa ajankohtaisista julkaisuista, standardointikomiteoiden työskentelystä ja järjestötapahtumista asiantuntija-artikkelein ja katsauksin.

Jari Uusitalo palkittiin IEC 1906 Awardilla

Vuonna 2006 sähköalan kansainvälinen standardisoimisjärjestö, International Electrotechnical Commission (IEC) täytti 100 vuotta. Ensimmäisen vuosisatansa kunniaksi se perusti 1906 Award –palkinnon, jolla halutaan antaa tunnustusta teknisten komiteoiden, alakomiteoiden ja työryhmien asiantuntijoille heidän arvokkaasta panoksestaan käytännön standardointityössä.

Jatkojohtostandardi julkaistu

Standardi SFS 5993 Kotitalouksiin ja vastaaviin käyttöihin tarkoitetut jatkojohdot koskee jatkojohtoja, joiden mitoitusjännite on 50 V…440 V ja joiden mitoitusvirta on enintään 16 A. Nämä jatkojohdot on tarkoitettu käytettäviksi joko sisä- tai ulkotiloissa. Standardissa esitetään jatkojohtojen rakenne-, merkintä- ja testausvaatimukset.

Uusi komitea IEC TC 120 Electrical Energy Storage Systems (EES)

Uudistuviin luonnonvaroihin perustuvan energiantuotannon osuus kasvaa kaikilla merkittävimmillä sähkömarkkinoilla. Vastaavasti näiden luonnonolosuhteista riippuvaisten energiatuotantomuotojen yleistymisen vuoksi myös sähköenergian varastointitarve kasvaa. Näillä energiavarastoilla on suuri merkitys tulevaisuuden sähköverkkojen kannalta, sillä niillä voidaan tehostaa energian tuotantoa ja jakelua energian tarpeen lisääntyessä jatkuvasti maailmanlaajuisesti.

Uusi SFS 6000 ja sitä täydentävät standardit käsikirjoina

SESKOn tavoitteena on tuottaa käsikirjoja, joiden avulla sähköalan toimija voi koota itselleen kokoelman tärkeimmistä standardeista kohtuuhinnalla. Uusin tieto sähkösennusten standardeista on nyt saatavana kolmiosaisena sarjana. SFS 6000 -uudistuksesta, sen taustoista ja siihen liittyvistä SFS-tuotteista saat lisätietoa uudistuksen omilta sivuilta.

Lue uusin SESKO-lehti

SESKO-lehti keskittyy sähkö- ja elektroniikka-alan standardoinnin tapahtumiin Suomessa ja maailmalla. Se tiedottaa ajankohtaisista julkaisuista, standardointikomiteoiden työskentelystä ja järjestötapahtumista asiantuntija-artikkelein ja katsauksin.

Sähköasennusten sähkömagneettinen yhteensopivuus (EMC)

Julkaisun IEC/TR 61000-5-1:fi sisältö kattaa sähkömagneettiseen yhteensopivuuteen liittyvät yleiset näkökohdat. Se sisältää ohjeita sähkömagneettisten vaikutusten minimoimiseen. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa sähkömagneettinen yhteensopivuus sekä sähkö- ja elektroniikkalaitteissa, että sähkölaitteistoissa, joiden asennusolosuhteiden ympäristö on teollisuus-, kaupallinen tai asuinympäristö.

IEC:n e-tech -julkaisussa asiaa energian ja tiedon varastoinnista

Uudistuvien energiavarojen hyödyntäminen tehostuu, kun tuuli- tai aurinkovoimalla tuotettua sähköenergiaa voidaan varastoida silloin, kun siitä on ylituotantoa. Tietoliikennepuolella myös pilvipalvelut ja vastaavat yleistyvät tietovarastoina. IEC:n teknilliset komiteat standardoivat aktiivisesti myös näitä uusia sähköenergian ja datan varastointiin soveltuvia teknologioita.