
Tutkimukseen vastasi 20 alaan liittyvää päättäjää ja kansallista vaikuttajaa
SESKOn tunnettuus päättäjien keskuudessa on melko alhainen: vain 15 % vastaajista tuntee SESKOn hyvin, kun taas 55 % ei tunne sitä lainkaan tai vain nimeltä. Kolme viidestä tietää, että SESKO vastaa sähköteknisestä standardoinnista Suomessa, mutta vain noin kolmasosa osaa nimetä IEC:n vastaavaksi kansainväliseksi organisaatioksi. SESKOsta on kuultu enimmäkseen oman verkoston kautta.
Kyselyn alussa vastaajilta kysyttiin, mitä heille tulee mieleen standardoinnista. Mainintoja olivat teknologia, normien asettaminen, kansainvälinen kauppa, insinöörityö, turvallisuus, sähköturvallisuus ja kansallinen standardointistrategia.
Vastaajat liittävät SESKOon erityisesti asiantuntevuuden (4,5/5), sähköturvallisuuden (4,27/5), hyvän maineen (4,2/5), luotettavuuden (4,44/5) ja vastuullisuuden (4,2/5). Monet eivät kuitenkaan osanneet arvioida SESKOon liitettäviä mielikuvia, ja heikoimmin SESKOon liitettiin viestintä (3,3/5) ja asiakaslähtöisyys (3,57/5).
Vastaajat ovat yksimielisiä siitä, että standardointi edistää järjestelmien yhteensopivuutta (4,6/5), turvallisuutta (4,35/5), globaalia kauppaa (4,4/5), tehokkuutta (3,9/5) ja asiantuntijuutta (3,74/5), mutta näkemykset jakautuvat tutkimus- ja kehitystyön (3,65/5) sekä edelläkävijyyden (3,58/5) osalta.
Neljä viidestä vastaajasta pitää standardoinnin yhdenmukaistamista tärkeänä omalle organisaatiolleen. Seitsemän kymmenestä kertoo organisaationsa olleen mukana sähköteknisessä standardoinnissa, ja kolme viidestä tietää hallituksen päätöksestä laatia kansallinen standardointistrategia. Lisäksi 90 % pitää kansallisen standardoinnin ja teollisuuspoliittisten linjausten yhteensovittamista tärkeänä.
Mitä kansallisessa standardointistrategiassa tulee huomioida?
Huolehtia siitä, että standardointi ja teollisuuspolitiikka toimii hyvin yhteen.
Tutkimukseen vastasi 15 median edustajaa
SESKOn tunnettuus on median edustajien keskuudessa melko alhaisella tasolla. Vain 7 % vastaajista tunsi SESKOn toimintaa melko hyvin. Hieman yli puolet vastaajista tiesi, että SESKO vastaa sähköteknisestä standardoinnista Suomessa ja kaksi viidestä osasi nimetä IEC:n maailmanlaajuisesti sähköteknisestä standardoinnista vastaavaksi organisaatioksi. Median edustajat ovat kuulleet SESKOsta yleisimmin ns. muiden kanavien kautta. Näitä muita kanavia ovat mm. henkilökohtaiset tuttavuudet SESKOn työntekijöiden tai SESKOa lähellä olevien henkilöiden kanssa tai omaehtoinen tutustuminen SESKOon jonkin standardointia sivuavan aiheen tai teeman kautta.
Vastaajilta kysyttiin kattavasti SESKOon liitettävistä mielikuvista. SESKOn mielikuvatekijät ovat vastaajien mukaan sähköturvallisuus (4,88/5), asiantunteva (4,5/5), luotettava (4,43/5), vastuullinen kumppanuus (4,29/5) ja hyvämaineisuus (4,29/5). Heikoimmin SESKOon liitetään mielikuvat helposti lähestyttävä (3/5), kuuntelee sidosryhmiään (3/5), asiakaslähtöisyys (3/5) ja viestii toiminnastaan (2,63/5).
Vastaajien mielestä standardointi edistää erityisesti järjestelmien yhteensopivuutta (4,93/5), turvallisuutta (4,8/5), globaalia kauppaa (4,53/5), tehokkuutta (4,07/5) ja asiantuntijuutta (3,93/5). Sen sijaan median edustajat arvioivat standardointityön edistävän selvästi harvemmin kilpailukykyä (3,64/5), tutkimusta ja kehitystä (3,57/5) ja edelläkävijyyttä (3,29/5).
Vastaajista lähes kaikki ilmoittavat ainakin joskus tiedottaneensa tai kirjoittaneensa sähköistyvästä yhteiskunnasta, turvallisuudesta ja puhtaasta energiasta. Neljä viidestä vastaajasta sanoo tietäneensä, että standardointi on edellytys sähköistyvälle yhteiskunnalle, sähköturvallisuuden edistämiselle ja puhtaan energian kasvattamiselle. Sen sijaan kukaan haastatelluista median edustajista ei ollut tietoinen hallituksen päätöksestä laatia kansallinen standardointistrategia. Niin ikään vastaajilla ei ollut tietoa siitä, että SESKO laatii yhteistyössä yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa standardoinnin opetusportaalia.
Miten standardointiaiheella ylitetään uutiskynnys?
Varmaan sellaisilla asioilla, jotka tulee lähelle kuluttajien arkea. Esimerkiksi nyt kun tässä oli taannoin hurjat sähkölaskut. Millä tavalla voi säästää niissä. Miten standardointi liittyy niihin, tai miten standardointi liittyy turvallisuusasioihin. Turvallisuusasiat kiinnostavat myös kuluttajia/lukijoita.
Muut kohderyhmät
Kohderyhmistä on julkaistu tarkemmat vastaukset elo-syyskuussa erillisinä artikkeleina. Tutkimus oli niin laaja, että kohderyhmäkohtainen käsittely varmistaa jokaiselle ryhmälle tasavertaisen huomion.
Lukemasi artikkelin lisäksi löydät kohderyhmäkohtaiset uutiset täältä:
Asiantuntijat arvioivat SESKOn mainetta ja tunnettuutta – Sesko ry
Oppilaitosten työntekijät ja opiskelijat arvioivat SESKOn mainetta ja tunnettuutta – Sesko ry
Uudet asiakas- ja sidosryhmät arvioivat SESKOn mainetta ja tunnettuutta – Sesko ry
Toimenpiteet alaan liittyvien päättäjien, kansallisten vaikuttajien ja median vastausten perusteella
SESKOn tavoitteena on palvella kaikki sidosryhmiä asiakaslähtöisesti ja pyrkiä varmistamaan tiedon saatavuus standardoinnista, standardeista ja SESKOn toiminnasta. Kysyimme päättäjiltä ja median edustajilta mitä mielikuvia he liittävät SESKOon. Päättäjät antoivat mielikuva-arvosanaksi SESKOn asiakaslähtöisyydestä 3,57/5 ja media 3/5. Vaikka arvosanana onkin kohtuullinen, on se mielestämme liian alhainen. Tavoittelemme yli 4/5 arvosanaa asiakaslähtöisyyteen vuoden 2029 tutkimuskyselyyn mennessä.
Yksikään median edustajista ei tiennyt, että Suomen hallitus on päättänyt laatia kansallisen standardointistrategian tai että SESKO laatii yhteistyössä yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa standardoinnin opetusportaalia. Pyrimme erityisesti parantamaan tunnettuutta näiden löydösten osalta ja haluamme vahvistaa uutiskynnyksen ylittäviä tulokulmia sähköteknisestä standardoinnista ja toiminnastamme viestimiseen.
Tulosten perusteella voidaan todeta, että viestintää, joka esittelee kokonaisvaltaisesti standardien edut ja standardoinnin hyödyt, tulee aktiivisesti lisätä. SESKOn pitää parantaa tunnettuuttaan päättäjien ja median keskuudessa kokonaisvaltaisesti tietoisuuden lisäämiseksi.
Tutkimuksen avoimiin vastauksiin esitetyistä kysymyksistä laaditaan vastaukset SESKOn verkkosivujen FAQ osioon. Kaikille, jotka kiinnostuivat kyselyn perusteella SESKOn toiminnasta ja jättivät yhteystiedot kyselyn yhteydessä, tullaan olemaan suoralla sähköpostilla yhteydessä keskustelun jatkamiseksi elo-syyskuun aikana.
Kiitokset osallistujille
SESKO kiittää lämpimästi kaikkia tutkimukseen osallistuneita arvokkaasta palautteesta. Tulokset tarjoavat tärkeitä näkemyksiä SESKOn toiminnan kehittämiseksi ja strategian suuntaamiseksi tulevaisuudessa. Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvottiin Samsung Galaxy Watch 6 -älykello, josta voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti.
Tulosten perusteella SESKO jatkaa työtään sähköteknisen standardoinnin edistämiseksi ja pyrkii parantamaan tunnettuuttaan kaikkien sidosryhmien keskuudessa.
Lisää suosikiksiLisätietoja aiheesta

