Tälle sivulle on koottu vastauksia kysymyksiin, joita SESKOn asiantuntijoille esitetään säännöllisesti.  Vastaukset ovat vähintään kahden asiantuntijan tarkastamia. SESKO ei ole viranomainen. Jos tarvitset viranomaiskannan sähköturvallisuuteen liittyvään asiaan, ota yhteyttä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesiin.

Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin

Kyllä saa, kunhan noudattaa standardin SFS 6000 vaatimuksia.

SESKOsta kysytään säännöllisesti, saako sähköautojen latauspisteitä asentaa TN-C-järjestelmään, esimerkiksi 1980-lukuisen kerrostalon pysäköintialueelle. Kyllä saa, kunhan noudattaa SFS 6000 -standardin vaatimuksia, joista mainittakoon että jokainen liitäntäpiste on suojattava omalla vikavirta- ja ylivirtasuojallaan (ks. mm. sähköturvallisuuden suositusryhmän suositukset 1/2019 ja 2/2019).

Asianomaisessa standardin mukaan oikea vastaus International Protection. Lopullinen totuus vaatisi 1970-luvun historiantutkimusta.

Sähkölaitteiden kotelointiluokan eli IP-luokan tuntevat kaikki sähköalalla toimivat, mutta mistä lyhenne tulee? Joidenkin lähteiden mukaan se tarkoittaa ingress protection (vapaasti suomennettuna sisääntunkeutumiselta suojautuminen) ja joidenkin taas international protection (vapaasti suomennettuna kansainvälinen suojausluokka). Molemmat ovat järkeviä ehdotuksia: kertoohan IP-luokka kuinka hyvin tuote on suojattu veden ja vierasesineiden sisäänpääsyltä. Toisaalta luokitus on kansainvälinen ja se on saanut alkunsa kansainvälisen IEC:n standardista. Mutta kumpi on “oikea” vastaus?

Asianmukaisen standardin mukaan oikea vastaus on International Protection. Tämä löytyy voimassa olevasta standardista (IEC 60529, päivitetty viimeksi 2013) sivulta 12. Kun katselee standardin versioita taaksepäin, sama määritelmä löytyy niin vuoden 1999 kuin 1989 versiosta.
Mutta ettei asia olisi niin yksinkertainen: standardin aivan ensimmäisessä painoksessa – vuodelta 1976 – ei selitetä kirjaimien merkitystä mitenkään, vaan kirjaimet otetaan käyttöön sellaisenaan. Englanninkielisessä tekstissä mainitaan kyllä sana ingress ja ranskankielisessä pénétration – onko koodi kenties näiden sanojen yhdistelmä? Alkuperäisen standardin valmisteluun osallistuneet ovat jo eläkkeellä tai edesmenneitä, joten asiaa on hankala selvittää aukottomasti.
Hämmentävintä lienee, että vaikka IEC:n virallisen standardin mukaan oikea vastaus on International Protection, IEC:n verkkosivuilla puolestaan seisoo (tarkistettu 23.8.2021) Ingress Protection…

Voimassa olevan pienjännitestandardin (SFS 6000:2017) mukaan testaus sinimuotoisella virralla riittää. Jos tasavirralla laukeamisen haluaa testata, on hyvä tietää muutama asia kyseisten suojalaitteiden tuotestandardeista.

Olennainen osa sähköasennuksen käyttöönottotarkastusta on vikavirtasuojauksen toiminnan testaaminen. Testauksen tarkoitus on varmistaa, että vikavirtasuoja on a) ehjä ja b) kytketty oikein.

Pienjänniteasennusstandardin (kohdat 6.4.3.7.1 ja 6.4.3.8) mukaan suojauksen toiminta on varmistettu, jos laukaisu tapahtuu sinimuotoisella vikavirralla, joka on pienempi tai yhtä suuri kuin mitoitustoimintavirta. Mikäli vikavirtasuojaa käytetään myös vikasuojaukseen (eikä vain lisäsuojana), suositellaan, että myös standardin osassa 4-41 vaaditut poiskytkentäajat tarkastetaan.

Minimivaatimus on siis toiminnan testaus sinimuotoisella vikavirralla. Testeri kertoo samalla myös poiskytkentäajan, joten se tulee testattua samalla. Tavallisesti vikavirtasuojaus testataan myös nousevalla vikavirralla, jolloin selviää samalla, millä virralla suoja toimii. Esimerkiksi A-tyypin 30 mA vikavirtasuoja saa laueta 15 mA sinimuotoisella vikavirralla ja sen pitää laueta 30 mA sinimuotoisella vikavirralla.

Sähköauton latausaseman vikavirtasuojaus

Asennustandardin mukaan (SFS 6000:2017 722.531.3.101) lukuun ottamatta sähköisellä erotuksella suojattuja piirejä jokainen sähköajoneuvon liitäntäpiste pitää erikseen suojata mitoitustoimintavirraltaan enintään 30 mA vähintään tyypin A vikavirtasuojalla.

Mikäli sähköauton latausasemassa on standardin SFS-EN 62196 mukainen pistorasia tai pistoke (eli käytännössä tyypin 2 pistorasia tai pistoke), tulee latauspisteen suojaus toteuttaa jommalla kummalla seuraavista tavoista:

  • B-tyypin vikavirtasuojan käyttö
  • A-tyypin vikavirtasuoja ja soveltuvat laitteet, joilla varmistetaan poiskytkentä tasasähkövikavirran ylittäessä 6 mA

Näiden testaamiselle ei ole asennusstandardissa SFS 6000 mitään poikkeavia vaatimuksia: sama sääntö 30 mA sinimuotoisella vikavirralla testaamisesta pätee. 

Testaus on mutkatonta, mikäli vikavirtasuojaus toteutetaan latauslaitetta syöttävässä keskuksessa tai vikavirtasuojaan pääsee käsiksi avaamalla laitteen kannen. Suoraan latauspistorasiasta tai -pistokkeesta testaaminen ei onnistu pelkällä asennustesterillä, koska latausasema kytkee pistorasiaan tai pistokkeeseen jännitteen vasta kun siihen on kytketty auto tai latausasema luulee että siellä on auto. Näppärin – ja latauslaitteessa kuin latauslaitteessa toimiva – tapa testata vikavirtasuoja on käyttää valmista adapteria, joka kytketään latausaseman ja asennustesterin väliin. 

Tasavirtalatauslaitteilla (lataustapa 4, arkikielellä pikalaturi),  suojauksen testaamista ei tarvitse eikä edes voi ilman kalliita erikoislaitteita tehdä. Standardissa todetaankin, että vaatimukset vikavirtasuojien käytölle syötettäessä sähköajoneuvoa käyttäen tasavirralla toimivaa SFS-EN 62196 mukaista ajoneuvopistoketta ovat harkittavana. Tasavirtalatauslaite on erillinen sähkölaite, jonka toimivuudesta vastaa valmistaja, ja sille on suoritettava valmistajan asennusohjeen mukaiset testit. Syöttävä asennus on toki tarkastettava (mm. aistinvarainen tarkastus, suojajohdinpiirin jatkuvuus ja riittävä oikosulkuvirta).

Seuraavaksi tarkastellaan kahdella eri tavalla toteutetun AC-latauslaitteen vikavirtasuojauksen testaamista ja vaatimuksia. Käsittely on tarkoituksella pakollisia vaatimuksia laajempi – moni nykyaikainen asennustesteri mahdollistaa myös ei-sinimuotoisella vikavirralla testaamisen ja nämä testit voi halutessaan tehdä.

Huomaa myös, että latauslaitteen valmistajalla voi olla omia vaatimuksia laitteen käyttöönottotarkastuksessa tehtäville testeille. Noudata aina valmistajan asennusohjetta!

Tapaus 1: Suojaus B-tyypin vikavirtasuojalla

B-tyypin vikavirtasuoja on pakko testata kuten A-tyypin vikavirtasuojakin: mitoitustoimintavirran mukaisella sinimuotoisella vikavirralla. Eli latauspistettä suojaava 30 mA B-tyypin vikavirtasuoja testataan 30 mA sinimuotoisella vikavirralla.

Monessa, etenkin uudemmassa asennustesterissä on myös toiminto tasaisella tasavikavirralla testaamiseen. Tätä testiä tehdessä on muistettava, että vikavirtasuojien tuotestandardin mukaan (IEC 60755 vuodelta 2017, s. 50 taulukko 18) suoja saa laueta tasavikavirralla joka on puolet nimellistoimintavirrasta ja sen pitää laueta tasavikavirralla joka on kaksinkertainen nimellistoimintavirtaan nähden. Eli 30 mA B-tyypin vikavirtasuoja saa laueta 15 mA tasavikavirralla ja sen pitää laueta viimeistään 60 mA tasavikavirralla. Toiminta-aika 60 mA tasavikavirralla saa olla enintään 300 millisekuntia (s. 47 taulukko 6).

Tapaus 2: Suojaus 6 mA tasavikavirran tunnistimella (RDC-DD) ja A-tyypin vikavirtasuojalla

Mikäli latauslaitteessa on 6 mA tasavikavirran tunnistin, vikavirtasuojaksi riittää 30 mA A-tyypin vikavirtasuoja. Testaukseksi riittää – jälleen kerran – 30 mA sinimuotoisella vaihtovirralla testaaminen. Urakoitsija vastaa siitä, että suojaus on standardin mukainen: pelkkä luulo tai muistikuva siitä, että laitteessa on 6 mA tasavikavirran tunnistin, ei riitä, vaan asiasta tulee olla mustaa valkoisella laitteen valmistajalta tai maahantuojalta. Yleensä asia kerrotaan tuotteen asennusohjeessa. Mikäli siellä ei ole mitään mainintaa asiasta, suoja todennäköisesti puuttuu. Tällöin asennus suojataan 30 mA B-tyypin vikavirtasuojalla.

6 mA tasavikavirran tunnistimen testaamista ei vaadita, mutta jos sen testaa, tulee huomioida muutama seikka. Ensinnäkin, voimassa olevassa pienjännitestandardissa (SFS 6000:2017) ei viitata mihinkään tuotestandardiin 6 mA tasavikavirran tunnistimen osalta – eikä voidakaan viitata, koska näille julkaistiin tuotestandardi (IEC 62955) vasta vuonna 2018. Eli ei ole mitään asiakirjaa, josta voi tarkistaa, toimiiko suoja riittävän nopeasti.

Tämä asia korjaantuu standardin uudistuksessa vuonna 2022: kansallisen SFS 6000 -standardin osan SFS 6000-7-722 kansainvälinen standardi on IEC 60364-7-722, jonka uusin versio on vuodelta 2018 eli se on vahvistettu pienjännitestandardin julkaisun jälkeen. Tässä vuoden 2018 versiossa on jo vaatimus, että käytettäessä A-tyypin vikavirtasuojaa, tämän tasavikavirran tunnistimen (RDC-DD eli residual direct current detecting device) on oltava tuotestandardin IEC 62955 mukainen.

Kyseisessä tuotestandardissa vaaditaan (s. 22 taulukko 2), että suojan laukaisuaika on enintään

  • 10 sekuntia 6 mA tasavikavirralla
  • 300 millisekuntia 60 mA tasavikavirralla
  • 100 millisekuntia 200 tasavikavirralla

Standardissa vaaditaan myös (s. 22 taulukko 3), että tämä suoja ei saa laueta enintään 30 milliampeerin vaihtosähkövikavirralla – tämä helpottaa asennuksessa vaaditun A-tyypin vikavirtasuojan testaamista.

Tyyppitesteissä (s. 55) vaaditaan, että hitaasti nousevalla vikavirralla, joka kasvaa alle 2 mA:sta 6 mA:iin 30 sekunnissa, suoja saa laueta 3 mA virralla ja sen pitää laueta 6 mA virralla. Arvoille sallitaan 5 % toleranssi.

Tasavikavirran tunnistimen testaamisen päähaaste on, että niissäkin asennustestereissä, joissa on tasaisella tasavikavirralla testaamisen mahdollisuus, pienin tasavikavirta on usein 10 mA – eikä standardissa ole määritelty laukeamisaikaa tälle vikavirralle. Tätä kirjoitettaessa (kesä 2021) 6 mA tasavikavirran testaus (yli 10 sekunnin odotusajalla) löytyy vain muutaman testerivalmistajan lippulaivamallista.

Käytännössä suojan toimintakunnon voi testata asennustesterin 10 mA tasaisella tasavikavirralla: niin tuotestandardia edeltävän ajan kuin tuotestandardin mukaisetkin tasavikavirran tunnistimet toimivat tällä virralla hyvin nopeasti (sekunnin kymmenesosissa), jos ne ylipäätään toimivat (ja latauslaite sellaisen sisältää). Myös nousevan vikavirran testissä (ns. ramppitesti) ehjä suoja laukeaa 6 mA virralla.

Tyypilliset väärinkäsitykset

Säännöllisesti toistuva väärinkäsitys on edellä esitetyn kahden suojausvaihtoehdon sotkeminen keskenään: esimerkiksi testataan 30 mA B-tyypin vikavirtasuojalla suojattu latauspiste 6 mA ja 10 mA tasavikavirralla ja ihmetellään kun suoja ei laukea. Tosiasiassa 30 mA B-tyypin vikavirtasuojan ei kuulukaan laueta kuin vasta 15 mA tasavikavirralla. Vasta jos suoja ei laukea 60 mA tai suuremmalla tasaisella tasavikavirralla, suoja on viallinen.

Toinen tyypillinen väärinkäsitys on tasavikavirtatestien pitäminen pakollisina, mitä ne eivät ole. Tilanne saattaa muuttua pienjänniteasennusstandardin päivityksessä 2022.

Kolmas, harvinaisempi väärinkäsitys on testien vaatiminen tasavirtalatauslaitteilta (pikalaturi, lataustapa 4). Näille ei ole pienjänniteasennusstandardissa testausvaatimuksia. Mikäli tasavikavirtalatauslaitteessa on myös vaihtosähkölatauspistoke tai -pistorasia (lataustapa 3), tämän vikavirtasuojaus tulee testata.

Lähteitä ja lisälukemista

Edellä mainittujen standardien lisäksi tutustu myös

Sähköauton (täyssähköauto tai ladattava hybridiauto) maksimilataustehon määrää pienin/hitain seuraavista:

  • Latausaseman maksimiteho: tämä riippuu latausasemasta ja sitä syöttävästä sähköverkosta.
  • Latauskaapelin maksimiteho: latauskaapeleihin on koodattu, kuinka suuren virran ne kestävät. Lisäksi latauskaapeleita on 1- ja 3-vaiheisia.
  • Auton sisäisen laturin teho.

Hybridiautoissa on yleensä 1×16 A eli 3,7 kW sisäinen laturi, eli kytkipä sen kuinka monivaiheiseen tai suuritehoiseen latauspisteeseen tahansa, se lataa vain yhdellä vaiheella ja enintään 16 A virralla eli 3,7 kilowatin teholla. Kyseessä ei siis ole vika vaan auton ominaisuus.

Vastaavasti, vaikka autossa olisi 3×32 A eli 22 kW laturi, mutta sitä ladataan kotitalouspistorasiasta latausjohdolla, jonka suojalaite rajoittaa virran 8 ampeeriin, latausteho on enintään 1,8 kW.

Jos taas autoa ladataan 3 x 32 A eli 22 kW latauspisteestä ja autossa on 3 x 32 A laturi, mutta auto yhdistetään latausasemaan 1-vaiheisella 20 A kaapelilla, latausteho on enintään 230 V x 20 A = 4,6 kW.

Latausteho lasketaan kertomalla sähköverkon jännite (230 V) virralla ja vaiheiden määrällä, esimerkiksi:

  • Kolmivaiheinen 32 A lataus: 3 x 230 V x 32 A = 22 080 W ≈ 22 kW
  • Yksivaiheinen 32 A lataus: 230 V x 32 A = 7360 kW ≈ 7,4 kW
  • Kolmivaiheinen 16 A lataus 3 x 230 V x 16 A = 11040 W ≈ 11 kW
  • Yksivaiheinen 8 A lataus 230 x 8 A = 1840 W ≈ 1,8 kW

Lataustehoon vaikuttaa myös auton akun tila: akun viimeiset 10 % on hitaampi ladata kuin ensimmäiset 10 %. Myös lämpötila vaikuttaa latausnopeuteen: kylmää akkua ei voi ladata suurella teholla. Monessa sähköautossa on erillinen akun lämmitysjärjestelmä, joka tarvittaessa lämmittää akkua ennen latausta ja latauksen aikana.

Sähkötekniset standardit on tarkoitettu työkaluiksi sähkölaitteiden valmistajille ja maahantuojille sekä sähköjärjestelmien suunnittelijoille, rakentajille ja käyttäjille. Muutkin työkalut, kuten tietokoneet, älypuhelimet ja asennustesterit ynnä muut maksavat. Standardit eivät ole sitovaa lainsäädäntöä, vaikka niihin usein lainsäädännössä viitataankin ja viranomaiset niitä hyödyntävät.

Standardien valmistelu ja ajan tasalla pitäminen vaatii valtavan määrän asiantuntijatyötä, ja tämä työ maksaa. Tämän takia standardit ovat maksullisia.

Sähköjärjestelmät, jännite (V) ja taajuus (Hz) ovat usein erilaisia eri maissa. Matkailija, jolla on mukanaan elektronisia laitteita, voi varmistaa laitteidensa turvallisen käytön matkakohteessaan tarkistamalla verkkojännitteen sopivuuden laitteelleen sekä käyttämällä kohdemaahan sopivaa matka-adapteria.

Katso eri maissa käytössä olevat pistokytkinjärjestelmät:

Linkkejä muihin palveluihin

Sähköalaan ja sähköalan standardeihin liittyvistä kysymyksistä löytyy tietoa myös seuraavista lähteistä: