Kari J. Lång eläkkeelle
SESKOn kunniajäsen vuodesta 2020, Kari J. Lång, on ollut suomalaisen ja kansainvälisen sähköteknisen standardoinnin vankka tukipilari yli kolme vuosikymmentä.
Kari lähettää terveiset sähköalan standardointiyhteisölle.
SESKOn kunniajäsen vuodesta 2020, Kari J. Lång, on ollut suomalaisen ja kansainvälisen sähköteknisen standardoinnin vankka tukipilari yli kolme vuosikymmentä.
Kari lähettää terveiset sähköalan standardointiyhteisölle.
SESKO ry järjesti 27. marraskuuta 2025 Takomotiellä palkitsemistilaisuuden, jossa huomioitiin sähkö- ja elektroniikka-alan standardointiin merkittävästi vaikuttaneita asiantuntijoita.
IEC e-tech 2025-10-22, suomennos Jukka Alve, SESKO ry
SESKO toteutti alkuvuodesta 2025 asiakaskyselyn, johon vastasi 78 henkilöä (vuonna 2023 vastaajia oli 82). Kyselyn avulla kartoitettiin jäsenistön ja sidosryhmien tyytyväisyyttä SESKOn palveluihin, viestintään, komiteatyöskentelyyn sekä vastuullisuusteemoihin. SESKOn asiantuntijapalvelut saivat laajasti kiitosta ja samalla vastaukset antavat hyvän kokonaiskuvan siitä, missä onnistumme ja missä kehitystyötä kaivataan.
Komitean ISO/IEC JTC 1 SC 43 Brain-Computer Interfaces kokous pidettiin IEC:n yleiskokouksen yhteydessä New Delhissä.
Uusiutuvat ja puhtaat energialähteet ovat yksi tehokkaimmista keinoista vähentää hiilidioksidipäästöjä, mutta ne ovat myös alttiita ilmastonmuutoksen vaikutuksille. IEC-standardit ja vaatimustenmukaisuuden arviointi voivat auttaa parantamaan niiden kestävyyttä.
IEC:n järjestyksessään 89. yleiskokous järjestettiin tänä vuonna Intiassa New Delhissä.
SESKO Young Professionals (YP) -ohjelmaan osallistunut Jesse Myrskog (SGS Fimko) pohtii kokemuksiaan työpajoista, joissa nuoret asiantuntijat eri maista ratkovat globaaleja haasteita ja oppivat, miten oma työ, kansalliset tavoitteet ja henkilökohtaiset arvot kietoutuvat yhteen.
Artikkelin on kirjoittanut Jesse Myrskog, SGS Fimko, SESKO Young Professional
SESKO testaa IEC:n kehittämää SMART-alustaa yhteistyössä standardoinnissa mukana olevien suomalaisten organisaatioiden kanssa. Jouluun asti kestävässä beta-testausvaihessa on mukana neljä Suomessa toimivaa organisaatiota monipuolisista standardien käytön lähtökohdista.
Torstaina 26.6.2025 järjestettiin Nordic Young Professionals -tapahtuma Helsingin Paasitornissa. Tapahtuma kokosi yhteen tulevaisuuden asiantuntijainsinöörejä, teknikkoja ja esihenkilöitä, jotka työskentelivät sähköteknisellä alalla teollisuuden palveluksessa. Päivän aikana pidettiin työpajoja, käytiin keskusteluja ja verkostoiduttiin.
CENin ja CENELECin yleiskokous järjestettiin 26.-27.6.2025 Luxemburgissa. Tapahtuman isäntänä toimi Luxemburgin standardointiorganisaatio ILNAS, joka kokosi yhteen 34 Euroopan standardointiyhteisön jäsentä. Suomen kansalliskomiteaa SESKOa edustivat CENELECin ja CEN-CENELECin yleiskokouksissa paikan päällä puheenjohtaja Esa Tiainen ja toimitusjohtaja Anna Tanskanen.
Biosensoreita käytetään yhä enemmän kaikkialla lääketieteestä ympäristön seurantaan – ja tälle nopeasti kehittyvälle alalle on jo olemassa joitakin IEC-standardeja.
SESKO ry on myöntänyt vuoden 2025 SESKO-stipendit yhdelle valmistuvalle ylioppilaalle kahdesta lukiosta – Munkkiniemen yhteiskoulusta ja Gymnasiet i Petalaxista.
SESKO rf har tilldelat 2025 års SESKO-stipendier till en avgångsstudent från två gymnasier – Munkkiniemen yhteiskoulu och Gymnasiet i Petalax.
Kirjoittanut Catherine Bischofberger, 21. toukokuuta 2025. Suomennos Jukka Alve, SESKO ry
François Coallier johtaa äskettäin perustettua biodigitaalista konvergenssia (eli biotekniikan ja digitaalitekniikan lähentymistä) käsittelevää IEC:n ja ISOn yhteistä järjestelmäkomiteaa (IEC/ISO JSyC BDC). Hän kertoo meille järjestelmäkomitean ensimmäisistä askelista ja tulevista haasteista, jotka liittyvät erityisesti vuoropuheluun bioetiikan yhteisön kanssa.
Uusi SFS 6001:2025 on nyt 199 sivuinen julkaisu eli sivuja on tullut lisää 44 kpl. Tästä kirjoituksesta pääset tutustumaan siihen, millaisia muutoksia standardiin on tehty.
Keväällä 2025 käynnistyi SESKOn historian ensimmäinen Trainee-ohjelma, joka toteutettiin yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa. Ensimmäiseksi osallistujaksi valittiin kolmannen vuoden automaatiotekniikan opiskelija Joonas Artiga.
Laura Frisk, Danfoss Drivesin tutkimuspäällikkö, on valittu jatkokaudelle Suomen edustajaksi CENELECin ja CENin Industry Advisory Forumiin (IAF). Frisk toimii aktiivisesti standardoinnin ja akkreditoinnin kentällä ja tuo työssään esiin erityisesti yritysnäkökulmaa kansainvälisessä yhteistyössä.
SESKO ry kokosi yhteen teollisuuden, politiikan ja standardoinnin vaikuttajia ja päättäjiä tavoitteenaan edistää keskustelua ja muodostaa yhteisiä näkemyksiä maamme tulevaisuuden kasvualueiden rakentamiseksi sähkö- ja energia-alalla ja Suomen kasvun tukena.
Clare Naden, 1.4.2025, IEC e-tech Issue 02/2025, käännös ja muutokset Ari Honkala
Aurinkosähköjärjestelmien suosio kasvaa voimakkaasti, mutta asennusten laadussa ja turvallisuudessa on havaittu merkittäviä puutteita. AURISKI-hanke tarttui tähän haasteeseen ja tutki aurinkosähköasennusten laatua Satakunnassa ja Pirkanmaalla.
Sähköalan osaaminen ja turvallisuus ovat jatkuvan muutoksen keskellä. Emilia Sundholm, Aalto-yliopiston sähkötekniikan maisteriopiskelija, tutkii diplomityössään standardin SFS 6002 merkitystä opetuksessa, asentajien työssä ja yritysjohdon näkökulmasta. Samalla hän on havainnut huolen nuorten osaajien koulutuksesta ja ammattiylpeyden hiipumisesta. Miten varmistamme, että sähköturvallisuus ja korkea osaamistaso säilyvät myös tulevaisuudessa?
Catherine Bischofberger, 23. tammikuuta 2025, käännös ja muutokset Arto Sirviö 24.2.2025
Mikä teknologia käyttää puettavaa elektroniikkaa? Mitä haasteita siihen liittyy? Ja voivatko standardit auttaa?
Meitä ympäröi kasvava joukko sähköisiä ja elektronisia laitteita, järjestelmiä ja välineitä, jotka sisältävät yhä monimutkaisempia ja keskenään yhteydessä olevia teknologioita, kuten tekoälyä (AI). Näiden turvallisen ja luotettavan käytön varmistamiseksi toiminnallisen turvallisuuden standardit ovat välttämättömiä.
Sähkömestarien ja sähköyliasentajien ry (SAMSY) ja Sähkötekniset standardit Suomessa SESKO ry ovat jo vuosikymmeniä tehneet rinnakkain työtä suomalaisen sähköalan kehittämiseksi. Molemmilla yhdistyksillä on tavoitteena varmistaa suomalaisen sähköalan osaamisen jatkuvuus. Yhdistysten jäsenet ovat sähköalan huippuasiantuntijoita ja monet heistä myös molempien yhdistysten jäseniä.
SESKO järjesti Puhtaan energian seminaarin, joka kokosi yhteen sähköteknisen standardoinnin asiantuntijat, innovaattorit ja opiskelijat.
Kuninkaallista loistoa kansainvälisen standardoinnin vuoden päätapahtumassa Skotlannissa 21.10-25.10.2024.
Standardit muodostavat kansainvälisen kaupankäynnin perustan, ja niiden noudattaminen takaa tuotteiden ja palveluiden korkean laadun sekä turvallisuuden. Samalla standardit mahdollistavat tuotteiden ja palveluiden sujuvan integroinnin maiden rajojen yli, mikä parantaa markkinoiden saavutettavuutta ja tukee vahvaa kasvua sekä teollisuuden kilpailukykyä.
SESKO ry toteutti laajan maine- ja tunnettuustutkimuksen yhteistyössä Taloustutkimuksen kanssa helmi-toukokuussa 2024. Tutkimukseen osallistui 247 henkilöä eri sidosryhmistä: asiantuntijoita, oppilaitosten työntekijöitä, opiskelijoita, uusia asiakas- ja sidosryhmiä, päättäjiä ja median edustajia. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten hyvin eri sidosryhmät tuntevat SESKOn toiminnan ja miten tärkeänä he pitävät standardointia. Tässä uutisessa käsittelemme päättäjien ja median vastauksia.
SESKO ry toteutti laajan maine- ja tunnettuustutkimuksen yhteistyössä Taloustutkimuksen kanssa helmi-toukokuussa 2024. Tutkimukseen osallistui 247 henkilöä eri sidosryhmistä: asiantuntijoita, oppilaitosten työntekijöitä, opiskelijoita, uusia asiakas- ja sidosryhmiä, päättäjiä ja median edustajia. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten hyvin eri sidosryhmät tuntevat SESKOn toiminnan ja miten tärkeänä he pitävät standardointia. Tässä uutisessa käsittelemme uusien asiakas- ja sidosryhmien vastauksia.
SESKO ry toteutti laajan maine- ja tunnettuustutkimuksen yhteistyössä Taloustutkimuksen kanssa helmi-toukokuussa 2024. Tutkimukseen osallistui 247 henkilöä eri sidosryhmistä: asiantuntijoita, oppilaitosten työntekijöitä, opiskelijoita, uusia asiakas- ja sidosryhmiä, päättäjiä ja median edustajia. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten hyvin eri sidosryhmät tuntevat SESKOn toiminnan ja miten tärkeänä he pitävät standardointia. Tässä uutisessa käsittelemme oppilaitosten työntekijöiden ja opiskelijoiden vastauksia.
Sähköalan toimijoiden STK, STUL, STEK ja SESKO sekä Talotekniikkaliitto järjestämässä Hyvinvointia sähköllä – visio 2040 kolmen keskustelun sarjassa käytiin SuomiAreenassa 27.6.2024 vilkas keskustelu sähköalan tulevaisuudesta ja siitä, miten ala voisi houkutella nuoria ammattilaisia.
Yhteiskunnan sähköistyessä myös standardointiyhteisöt tehostavat toimintaansa kehittämällä standardointiprosessia tukevia työvälineitä.
SESKO ry toteutti laajan maine- ja tunnettuustutkimuksen yhteistyössä Taloustutkimuksen kanssa helmi-toukokuussa 2024.
Clare Naden, IEC e-tech 03/2024 21. kesäkuuta 2024, käännös Jukka Alve
CENin ja CENELECin yleiskokous järjestettiin 26.-27.6.2024 Amsterdamissa. Tapahtuman isäntänä toimi Alankomaiden kuninkaallinen standardointi-instituutti (NEN), joka kokosi yhteen 34 Euroopan standardointiyhteisön jäsentä. Suomen kansalliskomiteaa SESKOa edustivat CENELECin ja CEN-CENELECin yleiskokouksissa paikan päällä toimitusjohtaja Anna Tanskanen.
ABB:n IEC LV Motors -divisioonan Jukka Hannuksela (Head of Global Standards and Compliance) avasi SESKOn haastattelussa standardoinnin merkitystä liiketoimintayksikön liiketoiminnassa ja tuotekehityksessä. Hannuksela painotti, että standardointi ei ole vain tekninen vaatimus, vaan strateginen työkalu, joka tukee innovaatiota ja markkinoille pääsyä.
Kirjoittanut Jewel Thomas, 30. toukokuuta 2024, e-Tech julkaisu 03/2024
Käännös ja muutokset Juha Vesa, Ari Honkala ja Henna Saarnikoski, 7.6.2024
SESKO järjesti keskiviikkona 5. kesäkuuta 2024 Puettavan elektroniikan seminaarin, joka keskittyi kannettaviin elektronisiin laitteisiin ja teknologioihin liittyvien standardien esittelyyn. Työpaja houkutteli paikalle alan asiantuntijoita ja potentiaalisia uusia standardoinnin asiantuntijoita ympäri Suomea ja maailmaa.
Toukokuun lopussa Dipolissa järjestetyn kansainvälisen komitean ISO/IEC JTC 1 SC 41 IoT and Digital Twin kokouksen yhteydessä järjestettiin avoin seminaari, joka oli hieno tilaisuus saada yleisnäkemys siitä, mitä kaikkea esineiden internetin ja digitaalisten kaksosten standardoinnissa on meneillään.
23. toukokuuta 2024 järjestettiin ajankohtainen aamiaistilaisuus Ravintola Lasipalatsissa Helsingissä, jonka teemana oli ”Puhdas energia kilpailutekijänä”.
SESKO kävi kuuntelemassa mielenkiintoisia puheenvuoroja sähköön liittyvän teknisen kehityksen ja käytön tulevaisuudesta Tiedekeskus Heurekassa järjestetyssä Hyvinvointia Sähköllä visioseminaarissa 24.4.2024.
Webinaari järjestetään 29. toukokuuta 2024 kello 14:00-15:30 (11:00–12:30 UTC). Ilmoittaudu kuulolle tutustumaan IEC TC 10 työhön ja vaihtoehtoihin SF6:lle.
Vetykäyttöiset junat tarjoavat lupaavan tavan vähentää rautateiden päästöjä
SESKO haastatteli kausityöntekijä Ella Laurikaista, joka toimii tämän kevään aikana keskeisessä roolissa rakentamassa SESKOn uutta sähköteknisen standardoinnin oppimisympäristöä. Hänen työnsä tavoitteena on luoda aloittelijaystävällinen paketti, joka tutustuttaa käyttäjät standardoinnin perusteisiin, mutta mahdollistaa jatkossa myös lisäkouluttautumisen.
Kun kevät herättää luonnon uudelleen eloon ja pääsiäinen kolkuttelee ovella, haluamme kääntää huomiomme standardointiyhteisömme arvokkaaseen työhön.
IEC:n kampanja #WomanatIEC seuraa IEC-yhteisön naisia, jotka jakavat motivaatioitaan ja haasteitaan työskennellessään standardoinnin parissa. Tutustu TC 61 puheenjohtajan Irma Rustemin haastatteluun aiheena kodinkoneiden älykkyys.
Artikkeli IEC e-tech-julkaisu, kirjoittaja Catherine Bischofberger, 23. tammikuuta 2024.
Käännös ja lisäykset Jukka Alve ja Henna Saarnikoski, 19. helmikuuta 2024.
IECEE:n toiminta on tärkeää, koska se mahdollistaa sähköteknisten tuotteiden sujuvan kaupan maailmanlaajuisesti. Organisaation yhdenmukaistamat arviointiprosessit ja vastavuoroinen tunnustaminen vähentävät kustannuksia, lisäävät tuotteiden turvallisuutta ja edistävät kyberturvallisuutta. IECEE tukee kansainvälistä yhteistyötä ja helpottaa yritysten markkinoille pääsyä eri maiden vaatimuksia noudattaen.
Takomotie 8, 00380 HELSINKI
Sähköposti: asiakaspalvelu(at)sesko.fi
Puhelin: +358 10 571 1700