Kunniajäsen Otso Kuusisto 1937–2024

SESKO ry:n entinen pitkäaikainen hallituksen jäsen Otso Päiviö Kuusisto kuoli 7. kesäkuuta 2024 ALS-sairauden uuvuttamana. Hän oli syntynyt Helsingissä 28….

SESKO ry:n entinen pitkäaikainen hallituksen jäsen Otso Päiviö Kuusisto kuoli 7. kesäkuuta 2024 ALS-sairauden uuvuttamana. Hän oli syntynyt Helsingissä 28. huhtikuuta 1937 ja saavutti siten 87 vuoden iän. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Helsingin normaalilyseosta 1955 Kuusisto valmistui sähkövoimatekniikan diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta 1962.

Otso Kuusiston isä oli biologi ja lintujen tutkija. Väitöskirja pajulinnusta valmistui postuumisti isän kaaduttua talvisodassa Laatokan jäälle. Otson setä Taneli, musiikkisuvun patriarkka, oli säveltäjä ja urkuri, Otson Ilkka-serkku (91 v) on säveltäjä, ja tämän edesmennyt poika Jaakko oli viulisti, ja toinen poika Pekka on samoin viulisti ja kapellimestari. Otsonkin tapasimme puolisonsa kanssa usein Savonlinnan Oopperajuhlilla samoin kuin Finlandiatalon Vappukonserteissa. YLE Areenasta löytyy Otso Kuusiston kiinnostava äänikertomus isästään hakusanalla Päiviö Kuusisto.

Työuransa Otso Kuusisto aloitti Helsingin kaupungin sähkölaitoksella verkonsuunnitteluinsinöörinä, siirtyi sitten Vantaan Sähkölaitos Oy:n palvelukseen osastonjohtajaksi ja päätti uransa Sähköenergialiitto ry Senerin verkostojohtajana 2002. Kuusiston lukuisista työelämän luottamustehtävistä mainittakoon Kansainvälisen sähkönjakelutekniikan kongressin (CIRED) hallituksen jäsen, Sähköinsinööriliitto ry:n (SIL) hallituksen jäsen, Johtotieto Oy:n hallituksen puheenjohtaja, Fimtekno Oy:n hallituksen jäsen ja SESKO ry:n hallituksen varapuheenjohtaja.

Suomen Sähköteknillinen Standardisoimisyhdistys SESKO ry:n, niin kuin virallinen nimi aikanaan kuului, hallituksen jäseneksi Otso Kuusisto valittiin ensimmäisen kerran 1986 ja sen jälkeen kolmen vuoden välein uudelleen eläkkeelle siirtymiseen asti vuonna 2002. Hallituksen varapuheenjohtajana Kuusisto toimi 1993-2002. Tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnastaan hänet kutsuttiin yhdistyksen toiseksi kunniajäseneksi professori Matti Karttusen jälkeen 35-vuotisjuhlaseminaarissa vuonna 2000 (kuva).

Otso Kuusiston ansiot SESKOn piirissä liittyivät erityisesti yhdistyksen hallintoon, mutta hänen poikkeuksellisen laaja asiantuntemuksensa näkyi myös käytännön standardoimistyössä. Hän toimi aikanaan muun muassa verkkokarttakomitean puheenjohtajana ja peräti seitsemän muun sähkölaitoksia kiinnostavan standardointikomitean jäsenenä. Vielä eläkepäivinäänkin hän oli aktiivisesti mukana terminologiakomitean työssä. Hän laati esimerkiksi sähkömarkkinoita käsittelevän kansainvälisen IEC-sanaston ensimmäisen suomenkielisen version.

Kuusisto oli aktiivisesti mukana myös alansa kansainvälisessä yhteistyössä, kuten edellä mainitussa CIRED-järjestössä. SESKOn hallituksen varapuheenjohtajana hän osallistui kolmena viimeisenä työvuotenaan IEC-järjestön ylimmän hallintoelimen Councilin vuotuisiin kokouksiin Tukholmassa, Firenzessä ja Pekingissä yhdessä hallituksen puheenjohtajan Kimmo Saarisen ja toimitusjohtaja Tuomo Ilomäen kanssa.

Kansainvälisissä kokouksissa jäsenmaiden delegaattien puolisot olivat usein myös mukana. Matkoilla ja kokousten sosiaalisissa riennoissa saimme tutustua myös Otson puolisoon Liisaan, jonka lempiharrastus oli akvarellimaalaus. Yhdessä he olivat innokkaita laskettelijoita ja golfaajia. Kun Liisa nukkui pois kahdeksan vuotta sitten, Otso löysi tuekseen uuden elämänkumppanin, Varpu Saarisen, Liisan taiteilijapiiristä. Otso eli viimeiset vuotensa sähkökäyttöiseen – kuinkas muuten – pyörätuoliin sidottuna fyysisesti heikkona mutta henkisesti vireänä.

Henkilökohtaisesti opin tuntemaan Otson jo 1960-luvulla yhteisessä työpaikassamme Helsingin kaupungin sähkölaitoksella. Ystävyytemme jatkui sitten vuosikymmeniä yhä vain tiivistyen erityisesti SESKOn ja SILin senioripiireissä. Viimeksi on jäänyt mieleen SESKOn toimitusjohtajan Sinikka Hieta-Wilkmanin minulle järjestämä 80-vuotisillallinen 2019, jossa myös Otso ja Varpu olivat kutsuvieraina pienessä ydinjoukossa.

Tuomo Ilomäki
SESKOn toimitusjohtaja 1965–2004

Lisää suosikiksi