
Olen Emilia Sundholm, maisteriopiskelija Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulussa. Aloitin diplomityöni tammikuussa 2025. Diplomityö on yhteistyö Seskon ja STULin välillä. Diplomityössäni tutkin standardin SFS 6002 merkitystä opetuksessa, asentajien keskuudessa sekä yritysjohdossa. Työ on erityisen ajankohtainen, sillä uusi SFS 6002:2025 julkaistiin helmikuussa.
Osaamisen siirtyminen huolettaa alan ammattilaisia
Diplomityön kautta olen päässyt tapaamaan monta eri toimijaa sähkötekniikan alalla: ammattikouluopettajia, ammattikorkeakouluopettajia, asentajia, suunnittelijoita, kouluttajia, asiantuntijoita, jne. Heitä kaikkia yhdistää harvinaisen vahva osaaminen omalla alalla sekä kiinnostus tulevaisuuden ratkaistuihin. Moni on kuitenkin huolissaan tulevaisuuden osaajista. Rajut leikkaukset koulutuksessa ja siirtyminen työharjoittelupohjaiseen opetukseen näkyy jo nuorissa opiskelijoissa. Termi ammattiylpeys on hitaasti häviämässä. Samaan aikaan kovimmat osaajat työelämässä ovat siirtymässä eläkkeelle.
Nuorten asenne sähköturvallisuuteen on muuttumassa
Muutoksen tuulet puhaltavat myös sähköturvallisuudessa. Ammattilaisille tapahtuu entistä vähemmän sähkötapaturmia. Omalla asenteella ja rutiineilla on kaikista isoin merkitys sähkötapaturmien estämisessä. Jännitteettömyys tulee todeta aina, ennen kuin työt aloitetaan. ’Hällä väliä’-asenteita yritetään kitkeä koulutuksissa, vaihtelevin tuloksin. Nuoremmassa sukupolvessa näkyy terve asennoituminen sähköturvallisuuteen ja sähkötyöturvallisuuteen. Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, mutta on olemassa tyhmiä tapoja loukkaantua.
Yhteistyöllä varmistamme sähköalan tulevaisuuden
Sähköalan tulevaisuus riippuu osaamisen siirtymisestä sukupolvelta toiselle. Tässä voimme kaikki kantaa kortemme kekoon. Olkaamme vastaanottavaisi uuteen tietoon, sekä jakakaamme osaamista muille. On tärkeää varmistaa, että nuoret osaajat saavat riittävästi tukea ja koulutusta, jotta he voivat jatkaa alan kehittämistä tulevaisuudessakin. Pitäkäämme kiinni korkeasta standardista, joka on Suomessa pitkään vallinnut.
Lisää suosikiksi