Standardointi on tulevaisuustyötä

Juhlaseminaari nosti esiin sähköteknisten standardien merkityksen muuttuvassa maailmassa ja juhlisti 60-vuotiasta SESKOa.

Valokuva: Sami Siili
Kuvassa vasemmalta Peter Hellström (Teknologiakeskus Merinova), Helena Soimakallio (Teknologiateollisuus ry), Jo Cops (IEC), ja Mikko Matias Peltoniemi (moderaattori)

SESKO juhlisti merkkivuottaan kevätseminaarilla Helsingin Musiikkitalossa 26.3.2025. Tilaisuus kokosi yhteen asiantuntijat, sidosryhmien edustajat ja yhteistyökumppanit pohtimaan sähköteknisen standardoinnin roolia tulevaisuuden teknologioiden, kestävän kehityksen ja sähköistymisen aikakaudella.

Tilaisuus toimi myös arvostuksen osoituksena ja kiitoksena lukuisille asiantuntijoille, yrityksille ja järjestöille, jotka ovat kuuden vuosikymmenen aikana osallistuneet sähköteknisten standardien luomiseen osana kansainvälistä alan verkostoa. He ovat olleet luomassa aikanaan sitä tulevaisuutta, jota olemme saaneet elää. Sen lisäksi he ovat tehneet jo paljon töitä kaiken sen eteen, jonka tulemme vasta kokemaan.

Musiikkitalon aulassa vastassa olleet seskolaiset toivottivat osallistujat lämpimästi tervetulleiksi tilaisuuteen, jolle sijainniltaan ja arkkitehtuuriltaan vaikuttava rakennus tarjosi juhlavat puitteet. Heti aluksi tuttujen tapaaminen runsaista tarjoiluista nauttien sai kaikki viihtymään.

Lahjaksi kirja

Juhlaseminaarin osallistujat saivat tilaisuuden alussa käsiinsä SESKOn 60-vuotisjuhlakirjan ”Standardointi on tulevaisuustyötä”, joka tarjoaa ainutlaatuisen katsauksen sähköalan kehitykseen ja standardoinnin merkitykseen muuttuvassa maailmassa. Kirjan avausartikkelin on kirjoittanut tulevaisuudentutkija Risto Linturi, joka nostaa esiin keskeisiä teknologisia murroksia ja niiden vaikutuksia sähköalan standardointiin. Hänen analyysinsä pohjalta 49 asiantuntijaa ovat tuoneet mukaan omat näkemyksensä, muodostaen moniäänisen ja kattavan kuvan alan tulevaisuudesta. Kirjassa käsitellään 15 keskeistä teemaa, joista jokaisen yhteydessä esitellään aihealueen tärkeimmät standardit ja SESKOn vastuukomitea. Näin kirja toimii sekä ajankohtaisena katsauksena että käytännön oppaana standardoinnin maailmaan.

Standardointi luo parempaa tulevaisuutta globaalisti

Seminaarisalissa viulisti viritti yleisön aistit, minkä jälkeen SESKOn hallituksen puheenjohtaja Esa Tiainen (STUL) avasi tilaisuuden. Pääpuhujaksi saapunut International Electrotechnical Commissionin (IEC) hallituksen puheenjohtaja Jo Cops, avarsi esityksellään “Shaping future tech and industry with standardization” globaalin tulevaisuuden näkymää tarkastellen sitä standardoinnin merkityksen ja standardien tuomien hyötyjen kautta. Hänen jälkeensä Peter Hellström (Teknologiakeskus Merinova) johdatti kuulijat kauas tulevaisuuteen noutaen sieltä myös käytännön esimerkkejä.

Seminaarin ensimmäisen osuuden päättäneeseen paneelikeskusteluun liittyi heidän lisäkseen Helena Soimakallio (Teknologiateollisuus ry). Panelistit nostivat havainnollisesti esiin standardoinnin ratkaisevan merkityksen maailmalaajuisesti. Heidän mielestään yhä useamman tulisi ymmärtää standardoinnin hyödyt. Tähän tarvitaan Copsin mukaan entistä enemmän viestintää ja koulutusta. Soimakallio puolestaan nosti esiin yritysten roolin. Standardointi on niille suuri mahdollisuus, johon osallistuminen tulisi ottaa osaksi yritysten kilpailustrategiaa.

Innovaatioista maailman markkinoille standardoinnilla

Sähköalaa ja sen standardointia Suomessa käsittelevän osuuden aloitti herättävillä näkemyksillään Jarmo Partanen (LUT-yliopisto). Häntä seurasi puheenvuorollaan Juha Vartiainen (IQM Technologies), jonka kuvaama vaikuttava menestystarina jatkuu. Näitä seuranneeseen paneelikeskusteluun osallistuivat myös Titta Kotilainen (Luonnonvarakeskus) ja Tuomo Mutru (LUT-yliopisto).

Paneeli tarjosi yleisölle monipuolisen kattauksen standardoinnin haasteista ja mahdollisuuksista alkaen kvanttilaskennasta aina kasvihuoneviljelyyn asti. Vierekkäin istuivat emeritusprofessori vuosikymmenten kokemuksella ja uutta polvea edustava tutkimusapulainen tulevaisuuden rakentajana, molemmat LUT-yliopistosta. Paneelin herkullinen asetelma kirvoitti myös yleisön esittämään runsaasti kysymyksiä.

Seminaari huipentui ansioituneiden palkintaan, jossa jaettiin SESKOn tunnustuspalkinnot 2025 pitkän linjan standardoinnin asiantuntijoille Tapani Nurmelle (nro 16) ja Vesa Linja-aholle (nro 17). Vuoden TKI-tunnustuspalkinnot 2024 saivat AURISKI-hanke, Satakunnan ammattikorkeakoulu SAMK ja Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK​ ja Hissiasennuksien talotekniset vaatimukset -opinnäytetyö, Arttu Virtanen, Metropolia ammattikorkeakoulusta. Lisäksi, SESKOn hallitus kutsui 2025 kunniajäsenikseen Tuomo Ilomäen, SESKOn toimitusjohtaja 1965–2004 ja Sinikka Hieta-Wilkmanin, SESKOn toimitusjohtaja 2005–2020. Palkinnot jakoivat SESKOn toimitusjohtaja Anna Tanskanen ja SESKOn hallituksen puheenjohtaja Esa Tiainen.

Lopuksi SESKOn toimitusjohtaja Anna Tanskanen ja juontaja Mikko Matias Peltoniemi kiittivät puhujia ja yleisöä antoisasta juhlaseminaarista. Tämän jälkeen vieraat ja seskolaiset siirtyivät Musiikkitalon ravintolaan nauttimaan juhlapäivällisen huomionosoituksineen elävän musiikin luodessa tunnelmaa.

SESKO kiittää lämpimästi kaikkia osallistujia, puhujia ja yhteistyökumppaneita!

Lisää suosikiksi

Lisätietoja aiheesta

Anna Tanskanen
+358 40 152 9648
etunimi.sukunimi@sesko.fi