Alakoulujen energiansäästökilpailun voittajat valittu

SESKOn jäsenyhteisö, Sähköturvallisuuden edistämiskeskus ry STEK, järjestää vuosittain alakouluille kilpailun, jonka teemat vaihtelevat sähköturvallisuudesta energiansäästöön. Kilpailuun osallistutaan perehtymällä STEKin tuottamaan Pikku-Kallen Sähkökoulu –opetusmateriaaliin ja ideoimaan sen perusteella tietoiskuja. Kuluneen vuoden teemana oli energiansäästö.

Vuoden 2012 energiansäästökilpailun voittajat julkistettiin EDUCA-messuilla Helsingissä 25.1.2013.

Kilpailun tuloksista syntyi energiansäästötarroja, – juliste ja –räppi. Voittajatöistä painatetaan tarrat ja juliste, ja räppi sovitetaan ja äänitetään. STEK:n järjestämään kilpailuun osallistuu vuosittain satoja kouluja ja reilu kymmenen tuhatta alakoululaista.

Kilpailussa oli kolme sarjaa eri luokka-asteille, joilla jokaisella oli oma kilpailutehtävänsä. 1.-2.-luokkalaisten tehtävänä oli tuottaa tarra, 3.-4.-luokat puolestaan kilpailivat julisteilla, ja 5.-6.–luokkalaisten tehtävänä oli sanoittaa annettuun musiikkiin energiansäästöräppi.

SESKO onnittelee palkittuja!
Lisätietoa kilpailusta ja voittajista www.stek.fi -sivustolta

Lisää suosikiksi