Kasvavien sähkö- ja elektroniikkalaiteromumäärien ymmärtäminen
Alkuperäinen artikkeli: Adrian Pennington, IEC e-tech 05/2018
Käännös: Jukka Alve, SESKO
Vuosittain tuotetun sähkö- ja elektroniikkalaiteromun määrän jatkaessa kasvuaan IEC:n työstä tulee yhä tärkeämpi apu valmistajille lakisääteisten vaatimusten noudattamisessa.
Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yliopiston, International Telecommunications Unionin (ITU-T) ja International Solid Waste Associationin (ISWA) julkaisemassa yhteisessä raportissa Global e-waste monitorarvioidaan, että vuonna 2017 sähkö- ja elektroniikkalaiteromun kokonaismäärä nousi 44,7 miljoonaan tonniin. Vain 20 % tästä jätteestä kierrätettiin asianmukaisten kanavien kautta. Vuoteen 2021 mennessä saman raportin mukaan sähkö- ja elektroniikkalaiteromun määrä kasvaa 52,2 miljoonaan tonniin.
Elektroniikkalaiteromulla tarkoitetaan mitä tahansa jätettä, joka on peräisin pois heitetyistä elektroniikkalaitteista ja -komponenteista sekä niiden valmistukseen tai käyttöön liittyvistä aineista. Myrkyllisiä aineita kuten lyijyä, elohopeaa, kadmiumia ja bromattuja palonestoaineita (joita käytetään esimerkiksi piirilevyissä) käytetään näiden laitteiden ja komponenttien valmistuksessa. Ellei niitä kierrätetä asianmukaisesti, kun ne heitetään pois, nämä myrkylliset aineet voivat vuotaa ympäristöön ja saastuttaa maata, vettä ja ilmaa. Jos elektroniikkalaiteromua ei kierrätetä standardoitujen prosessien mukaisesti, se haudataan maahan kaatopaikalla tai poltetaan polttolaitoksessa. Molemmat aiheuttavat ympäristöön saasteita.
Maailmanlaajuiset ja alueelliset toimet
Maat kaikkialla maailmassa ovat tunnustaneet tarpeen maailmanlaajuisiin toimiin allekirjoittamalla erilaisia kansainvälisiä sopimuksia elektroniikkalaiteromun sääntelemiseksi. Niihin kuuluvat Baselin sopimus, jonka tarkoituksena on säädellä rajojen yli tapahtuvia vaarallisen jätteen kuljetuksia ja sen loppukäsittelyä. Toinen on Minamata-sopimus elohopeasta, jossa asetetaan tavoitepäivämäärät luopumiselle elohopeaa sisältävistä tuotteista, kuten akuista tai paristoista, kytkimistä ja pienoisloistelampuista.
Monia muita sopimuksia tai aiejulistuksia on laadittu kansallisella tasolla. Monet perustuvat tuottajan laajennetun vastuun periaatteeseen, joka kannustaa tuottajia huolehtimaan markkinoilla olevien tuotteittensa aikaansaamista jätteistä.
Japani otti vuonna 2001 käyttöön uuden lainsäädäntökehyksen, jonka tarkoituksena on saada aikaan turvallisempi ja vaikuttavampi jätehuolto noudattamalla vähentämisen, uudelleenkäytön ja kierrätyksen periaatteita. Viisi laajennettuun tuottajavastuuseen perustuvaa teollisuudenalakohtaista lakia astui voimaan. Niihin sisältyy kodinkoneiden kierrätyslaki, joka koskee sellaisia tuotteita kuin ilmastointilaitteita, jääkaappeja, televisioita ja pesukoneita. Japanissa laajennettu tuottajavastuu on sopusoinnussa jaetun vastuun lähestymistavan kanssa, jossa kaikilla on vastuu jätehuollosta: kansalaisilla, yrityksillä, kunnilla ja kansallisella hallinnolla. Esimerkiksi kodinkoneiden kierrätyslain alaisuudessa vähittäismyymälät keräävät käytöstä poistettuja tuotteita, kuluttajat maksavat kierrätyksen ja kuljetuksen pakolliset kustannukset ja tuottajat kierrättävät kerätyt tuotteet. Takaisinotto on tuottajille pakollista.
Järjestelmä on auttanut kierrätyskulttuurin luomisessa tuotteita valmistavissa tehtaissa. Esimerkkeihin kuuluu johtavan autovalmistajan valmistamien hybridiautojen nikkeli-metalliakuissa käytettävien harvinaisten maametallien laajamittainen kierrätys.
Kiina otti vuonna 2017 käyttöön uuden laajennetun tuottajavastuun suunnitelman, jossa tavoitteeksi asetetaan elektroniikkalaiteromun kierrätysasteen nostaminen 50 %:iin vuoteen 2025 mennessä. Suunnitelma edellyttää tuottajien sitoutumista ympäristönsuojelustandardeihin tuotteiden koko elinkaaren ajan valmistusprosessiin keskittymisen sijasta. Se koskee alkuvaiheessa elektroniikkaa, autoja, lyijyakkuja ja pakkaustuotteita.
Kehittyvissä maissa elektroniikkalaiteromun epävirallinen kerääminen on levinnyt laajalle. Takapihakierrätys, kuten sitä joskus kutsutaan, voi aiheuttaa vakavaa vahinkoa ympäristölle ja ihmisten terveydelle. Alkeellisiin tekniikoihin kuuluvat avotulella polttaminen metallien talteen ottamiseksi, hapolla huuhtominen jalometallien talteen ottamiseksi ja muovien suojaamaton sulattaminen. Vaikka yhä useampi näistä maista on ottamassa käyttöön elektroniikkalaiteromulainsäädäntöä, valvonnan tehokkuus ja kerätyn elektroniikkalaiteromun tyypit vaihtelevat suuresti.
Tarve kansainvälisille standardeille
Kansainvälisten standardien vaatimusten täyttäminen on yksi keino varmistaa, että sähkö- ja elektroniikkatuotteet noudattavat alueellisia ja kansainvälisiä sähkö- ja elektroniikkalaiteromua koskevia säädöksiä.
IEC:n tekninen komitea TC 111 keskittyy sähkö- ja elektroniikkalaitteiden ympäristövaikutuksiin kokonaisuudessaan niiden koko elinkaaren aikana: raaka-aineiden hankkimisesta valmistukseen, jakeluun, käyttöön, kunnossapitoon, uudelleenkäyttöön ja osien kierrätykseen. Yksi sen keskeisistä julkaisuista on horisontaalinen standardi IEC 62430, jossa määritellään vaatimukset ympäristönäkökohtien integroimiselle sähkö- ja elektroniikkalaitteiden suunnittelu- ja kehitysprosesseihin. TC 111 on läheisessä yhteydessä erilaisiin IEC:n tuotekomiteoihin, jotka käsittelevät itsenäisesti omien tuotteidensa kannalta merkityksellisiä ympäristönäkökohtia. Esimerkiksi IEC TC 107 Process management for avionics valmistelee standardeja, joilla lievennetään lentokoneiden elektroniikassa käytettävän tinan ja lyijyn haittavaikutuksia.
IEC:n elektroniikkakomponenttien laadunarviointijärjestelmä IECQ käynnisti vaarallisten aineiden prosessinhallintajärjestelmän (hazardous substances process management, HSPM), joka myöntää kolmannen osapuolen sertifikaatteja valmistajille, jotka noudattavat asiaankuuluvia kansallisia säädöksiä kussakin maassa. Yksi IEC:n neuvoa antavista komiteoista, ACEA (Advisory Committee on Environmental Aspects), ottaa huomioon kaikki ympäristönsuojelunäkökohdat, jotka liittyvät sähkötekniikkaa käyttävien tuotteiden, tuoteryhmien tai järjestelmien haittavaikutuksiin, mukaan lukien elektroniikka- ja tietoliikennelaitteet. Se auttaa koordinoimaan IEC:n työtä ympäristönäkökohtien parissa yhdenmukaisuuden varmistamiseksi ja IEC:n kansainvälisten standardien päällekkäisyyksien välttämiseksi. ACEAn toiminnot keskittyvät kysymyksiin, jotka liittyvät ympäristötietoiseen suunnitteluun ja erityisesti aineiden hallintaan, käytöstäpoistokäsittelyyn ja ympäristömerkintöihin.
Valokeilassa urbaani kaivosteollisuus
Harvinaisia maametalleja käytetään elektroniikkatuotteiden valmistuksessa, jossa niille on kasvava tai jatkuva tarve. Näihin tuotteisiin kuuluvat matkapuhelimet, leditelevisiot, sähköajoneuvot ja happianturit.
Kasvava joukko yrityksiä ja hankkeita pitää kaupunkeja “kaivoksina”, joista harvinaisia maametalleja voidaan saada uusiokäyttöön. Urbaanin kaivosteollisuuden ajattelutavan mukaan materiaaleja käytetään vain väliaikaisesti rakennuksiin, teollisuuslaitoksiin, matkapuhelimiin tai tietokoneisiin. Kun ne ovat täyttäneet tehtävänsä, ne voidaan kierrättää ja käyttää uudelleen muissa tuotteissa. Romumateriaalia voidaan saada olemassa olevista sähkö-, kaasu- ja vesilaitoksista, infrastruktuurista ja kaatopaikoilta YK:n arvioiden mukaan 55 miljardin euron uusioraaka-ainemarkkinoiden luomiseksi.
Materiaalien uudelleenkäytön etuna on, että se saastuttaa vähemmän, sillä perinteiseen harvinaisten maametallien kaivosteollisuuteen liittyy usein suuri myrkyllisyys. Esimerkiksi kanadalaisen University of British Columbian kehittämässä menetelmässä keskitytään pois heitettyjen ledilamppujen fyysiseen murskaukseen ja jauhamiseen harvinaisten maametallien erottamiseksi. Projektin tutkijat sanovat, että itse ledistä saadaan talteen kuparia ja pieniä määriä harvinaisia maametalleja, mukaan lukien lutetium, cerium, europium sekä teknologiametallit gallium ja indium. Tutkijat myöntävät, että tehokkaimmillaankin urbaani kaivosteollisuus voi tyydyttää vain neljänneksen metallien nykyisestä kysynnästä, mutta se voi täydentää perinteistä kaivosteollisuutta ja samaan aikaan olla hyväksi ympäristölle. Pidemmällä aikavälillä heidän tavoitteenaan on rajoittaa yhdyskuntien altistumista mahdollisesti myrkyllisille materiaaleille ja auttaa pääsemään vaikeasti saavutettavaan jätteettömyystavoitteeseen.
Kuvakokoelma:
