Uudessa suosituksessa on otettu huomioon asennusstandardien kiristyneet turvallisuusvaatimukset. Esimerkiksi vähäisen savunmuodostuksen kaapeleiden käyttö riskikohteissa ei ole enää suositus vaan vaatimus. Myös latausjärjestelmän säännöllisestä kunnossapidosta muistutetaan. Kuluttajille suunnattu osa suosituksesta on kirjoitettu kokonaan uudestaan. Tavoitteena on entistä selvempi ymmärrettävyys etenkin paloturvallisuuden kannalta. Lataussuosituksen kirjallisuusluetteloon on lisätty myös pelastusalan uudet suositukset.

”Sähköauton lataus on oikein toteutettuna hyvin turvallista. Sähköalan ammattilaisen tekemä asennus on keino varmistua myös latauslaitetta syöttävän sähköverkon kunnosta.”, kommentoi SK 69 -komitean puheenjohtaja Tuukka Heikkilä Energiateollisuus ry:stä. ”Sähköauton latausmahdollisuus nostaa asunnon arvoa siinä missä auton lämmitystolppakin. Monissa ratkaisuissa nämä saadaan samalla kertaa, jolloin kaikki autoilijat hyötyvät.”, Heikkilä jatkaa.

”Sähköautojen latauspisteiden asennuksista käytävässä keskustelussa keskitytään liikaa siihen, mitä mittauksia vaaditaan ja liian vähän työn huolelliseen jälkeen”, kommentoi Vesa Linja-aho, joka vastasi komitean sihteerinä suosituksen valmistelusta. ”Sähköauton lataamiseen liittyy suuri, toistuva, pitkäkestoinen ja ympärivuotinen sähkövirta ja huono liitos keskuksessa tai rasiassa voi johtaa tulipaloon”, Linja-aho jatkaa.

Suositus on valmisteltu SESKOn komiteassa SK 69, johon kuuluu 30 asiantuntijajäsentä eri tahoilta. Komitea vastaa sähköautojen latausjärjestelmiin liittyvästä standardoinnista Suomessa ja edustaa Suomea alan kansainvälisessä standardoinnissa.

Lisää suosikiksi

Lisätietoja aiheesta

Juha Vesa
+358 45 657 8661
etunimi.sukunimi@sesko.fi