Valaisinasennuksiin apua interaktiivisella videolla

Monessa kodissa tulee eteen tilanteita, joissa kattovalaisimen asentaminen ei olekaan niin helppoa kuin kuvittelisi. Katosta tulevien johdinten värit saattavat poiketa totutusta tai niiden määrä aiheuttaa epävarmuutta.

STEK. Fi.ssä julkaistussa Asenna valaisin itse – interaktiivisessa videossa on esitetty yleisimmät tilanteet, joiden eteen kattovalaisinta asentava todennäköisesti joutuu.  

Vaikka kuvallisia ohjeita valaisinasennuksiin löytyy niin STEKin, Tukesin kuin kaupallistenkin toimijoiden verkkosivuilta, on niiden seuraaminen koettu vaikeaksi. Nyt julkaistuun interaktiiviseen videoon on liitetty muutama tarkentava teksti, mutta muuten sisältö on pyritty pitämään visuaalisesti mahdollisimman selkeänä ja yksiselitteisenä.   

Video on syntynyt yhteistyössä Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskuksen STEK ry:n  Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes)  sekä SESKOn kanssa. 

Lisätietoja videosta voi kysyä STEK ry:n viestinnän asiantuntijalta Kirsi Gimishanovilta.
Kirsi.gimishanov@stek.fi 
+ 358 40 488 2808 

Lisää suosikiksi