Suurjänniteasennus- ja ilmajohtostandardit yksissä kansissa

Vihreästä siirtymästä puhuttaessa unohdetaan usein, että siirtymää ei ole ilman toimivaa sähkön siirto- ja jakeluverkkoa. Tämän vuoksi on elintärkeää, että myös suomalaisia sähköverkkoja koskevat standardit pidetään ajan tasalla ja että ne vastaavat muuttuvan yhteiskunnan ja muuttuvan ilmaston tarpeita. Vuonna 2025 uudistettiin ja julkaistiin suurjänniteasennuksia koskeva standardi SFS 6001 sekä suomeksi että ruotsiksi. Vuonna 2023 päivitettiin suurjänniteilmajohtoja käsittelevän standardin Suomea koskeva osuus SFS-EN 50341-2-7.

SFS-käsikirjasta 601 uusi painos

Uudistettu painos SFS-käsikirjasta 601 ilmestyi tammikuussa 2026. Käsikirja sisältää sisältää standardin SFS 6001:2025 Suurjännitesähköasennukset tekstin kokonaisuudessaan sekä perusvaatimukset ilmajohtoja koskevista standardeista SFS-EN 50341-1:2014 Vaihtosähköilmajohdot yli 1 kV jännitteillä. Osa 1: Yleiset vaatimukset. Yhteiset määrittelyt ja SFS-EN 50341-2-7:2023 Vaihtosähköilmajohdot yli 1 kV jännitteillä. Osa 2-7 Suomen kansalliset velvoittavat määrittelyt. Koska ilmajohtoja käsittelevät standardit täydentävät ja muuttavat toisiaan, on tähän käsikirjaa yhdistetty standardien SFS-EN 50341-1 ja SFS-EN 50341-2-7 tekstit yhdeksi kokonaisuudeksi, jotta helpotetaan käsikirjan käyttöä.

Suurjänniteasennuksia koskevan standardin sisältö kokonaisuudessaan on keskeinen sähköverkkojen suunnittelijoille, rakentajille, tarkastajille ja verkkoyhtiöille. Ilmajohto-osuuden tarkoituksena on antaa tiedot ilmajohtojen sähköisistä vaatimuksista ja perustietoja mekaanisesta mitoituksesta kaikille sähköverkkojen kanssa toimiville. Käsikirjasta on jätetty pois yksityiskohtaisia johtojen kuormitusten laskentakaavoja, koska käytännössä johtoihin kohdistuvia kuormituksia lasketaan erilaisilla standardeissa esitettyihin kaavoihin ja parametreihin perustuvilla laskentaohjelmilla.

Käsikirja on saatavana sekä sähköisenä versiona että paperijulkaisuna ja sen tunnistetiedot ovat seuraavat:

SFS-käsikirja 601:2026 Suurjännitesähköasennukset ja ilmajohdot.

Tämä uusi SFS-käsikirja 601 on julkaistu tammikuussa suomeksi ja ruotsinkielinen versio käsikirjasta ilmestyy helmikuun 2026 aikana. Käsikirjaan sisältyvien standardien päivitystarvetta seurataan jatkuvasti ja standardien sisältöön vaikutetaan SESKOn komiteoissa SK 99 Suurjänniteasennukset ja SK 11 Suurjänniteilmajohdot.

SFS-standardeja ja SFS-käsikirjoja myy SFS Suomen standardit, sähköposti sales@sfs.fi ja verkkokauppa https://store.sfs.fi/fi/ . Lisätietoja suurjänniteasennuksia koskevista standardeista antaa SESKOssa Markku Varsila ja ilmajohtoja koskevista standardeista Juha Vesa.


Lisää suosikiksi

Lisätietoja aiheesta

Juha Vesa
+358 45 657 8661
etunimi.sukunimi@sesko.fi
Markku Varsila
+358 44 992 5000
etunimi.sukunimi@sesko.fi