Visioseminaarissa positiivinen vire

Vauhdilla kohti visiota – seminaarin 200 osallistujaa täyttivät 7.5.2013 Tiedekeskus Heurekan auditorion, kun suosittu energiatehokkuus-seminaarien sarja sai jatkoa. Edellisessä seminaarissa vuosi sitten julkistettiin alan yhteisesti laatima Hyvinvointia sähköllä – Visio 2030. Tällä kertaa tapahtuma loi ajantasaisen katsauksen siihen, kuinka vision toteutuminen etenee ja mitä uusia mahdollisuuksia se avaa alan toimijoille ja asiakkaille.

Visioseminaarissa positiivinen vire

Sähkön merkityksen energiamuotona nähdään jatkavan nopeata kasvuaan ja luovan uutta hyvinvointia yhteiskunnassa ja jokapäiväisessä elämässä. Sähkön käytön, siirron ja tuotannon parissa toimiville on paljon tehtävää, mutta toisaalta onnistuminen vaatii entistä tiiviimpää yhteistoimintaa suurempien kokonaisuuksien toimittamiseksi. Seminaari-iltapäivän yleisvire oli hyvin positiivinen. Etenemisen kohti visiota nähtiin olevan hyvässä vauhdissa ja saavuttaen sen joiltakin osin jopa selvästi ennen vuotta 2030. Seminaariesitysten aineistoon voi tutustua osoitteessa hyvinvointiasahkolla.fi/visioseminaari

Visiossa ovat mukana Sähköteknisen Kaupan Liitto ry, Sähkösuunnittelijat NSS ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, SESKO ry sekä Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry.

Lisää suosikiksi