SESKOn sisarorganisaation Suomen Standardisoimisliitto SFS ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty maa- ja metsätaloustieteiden maisteri Helena Vänskä. Hän aloittaa toimitusjohtajana 12.8.2019 ja seuraa tehtävässään kesäkuussa eläköityvää Pekka Järvistä. SFS vastaa kansallisena standardointielimenä Suomessa kansainvälisen ISOn ja eurooppalaisen CENin standardointialueista.

Helena Vänskä on aikaisemmin toiminut Öljy- ja biopolttoaineala ry:n toimitusjohtajana ja sitä ennen EK:n johtavana asiantuntijana sekä ministeriöiden virkamiehenä. Lisäksi hän on toiminut sekä SFS:n että Huoltovarmuuskeskuksen hallituksissa. Hänellä on laaja-alainen kokemus elinkeinoelämän eri sektoreilta.

Lisää suosikiksi