Kesällä 2009 EU:n komissio tarttui asiaan ja sopi johtavien kännykkävalmistajien kanssa yhteisen laturistandardin laatimisesta älypuhelimille. Standardin valmistelutyö osoitettiin eurooppalaiselle sähköalan standardointijärjestölle CENELECille (European Committee for Electrotechnical Standardization). Järjestön asettama työryhmä aloitti vuoden 2010 alussa.

Standardiehdotus saatiin CENELECin jäsenmaiden hyväksyttäväksi huhtikuun lopulla ja vahvistettiin eurooppalaiseksi EN 62684 standardiksi joulukuussa 2010. Maailmanlaajuinen IEC(International Electrotechnical Comission) on puolestaan vahvistanut sen IEC 62684 -standardiksi. Standardien numerotunnus on siis molemmissa järjestelmissä sama ja samoin sisältö. Markkinoille standardin mukaan valmistettuja latureita ja älypuhelimia on tulossa tänä vuonna.

Suomen aloite etenee

Edellä kuvattu älypuhelimien laturistandardi perustuu alun perin tiedonsiirtoon tarkoitetun Micro-USB -liitynnän käyttämiseen myös akkujen latauksessa. Halvemmissa ja yleisimmin käytetyissä kännyköissä ei kuitenkaan tuota Micro-USB -liityntää ole. Niitä varten Suomen aloitteesta käynnistettiin IEC:ssä keväällä 2009 oman laturistandardin laatiminen. Standardissa hyödynnetään pyöreää 2 mm -liitintä, jota useat kännykkävalmistajat jo käyttävät puhelimissaan.
Tämä ns. 2 mm barrel -liitynnän standardi, IEC 62637 hyväksyttiin syksyllä 2010 IEC:n ja CENELECin rinnakkaiskäsittelyssä,  joten se vahvistetaan pian myös eurooppalaiseksi standardiksi EN 62637.

LISÄTIETOJA:
Eero Sorri,
09 6963 953, 0400 127 892
eero.sorri(at)sesko.fi

Aiheesta lisää SESKO-lehdessä 4/2010 s. 8-10. www.sesko.fi/attachments/sesko-lehti/sesko_410_matres_aukeamat.pdf.

Lisää suosikiksi