Kunniajäsenyys

Leo Laaksosen kunniajäsenyyden perusteluina mainittiin mm. jo vuosikymmeniä kestänyt rakentava ja aktiivinen toiminta sähköteknisen standardoinnin edistämiseksi. Laaksonen on kehittänyt sähköteknistä standardointia niin hallinnollisella kuin tekniselläkin tasolla sekä yhtä lailla kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Hän on myös työskennellyt pitkään SESKOn hallituksessa useammankin tahon (mm. Teknologiateollisuus, STEK) edustajana. Viime kaudella hän oli SESKOn hallituksen varapuheenjohtaja ja CENELECin hallituksen (CA) jäsen.

Erkki Yrjölä- mitalit

Erkki Yrjölä- mitaleita on myönnetty tähän mennessä 30 kpl tunnustuspalkintoina henkilöille, jotka ovat erityisesti ansioituneet sähköteknisessä standardointitoiminnassa. Ensimmäiset palkinnot on myönnetty vuonna 2000 ja palkinto on nimetty SESKOn hallituksen pitkäaikaisen puheenjohtajan ja ensimmäisen kunniapuheenjohtajan Erkki Yrjölän mukaan. 

Pentti Hautala palkittiin EY-mitalilla ansioistaan valaistustekniikkakomitean SK CEN 169 pitkäaikaisena ja kokeneena puheenjohtajana. Hän on toiminut komitean puheenjohtajana 20 vuotta, vuodesta 1990 lähtien.

Pentti Hautalalla on monipuolinen kokemus valaistusalan standardoinnista. Yhtenä Suomen kokeneimpana ja arvostetuimpana valaistusalan asiantuntijana hän on osallistunut aktiivisesti kansainväliseen standardointiin. Hän on ollut merkittävä vaikuttaja valaistussektorin keskeisten standardien kääntämisessä suomeksi.

Ari Honkala toimii SESKOn sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevan EMC-komitean SK 77 puheenjohtajana, missä tehtävässä hän on ollut vuodesta 1999 alkaen. Honkala sai EY-mitalin ansioistaan SESKOn suurimman komitean asiantuntevana ja aktiivisena puheenjohtajana. EMC-komitea on lähes 30-jäsenisenä kokoonpanoltaan SESKOn laajin komitea. Lisäksi Ari Honkala vaikuttaa jäsenenä monissa kansainvälisissä sähköteknisissä standardointityöryhmissä.

Kari Koskinen palkittiin EY-mitalilla monipuolisesta työstä sähkölaitteiden standardoinnin parissa. Hänellä on yli 30-vuoden mittainen kokemus sähköteknisestä standardoinnista. Tällä hetkellä Koskinen on eurooppalaisen sähköteknisen standardointijärjestön CENELECin kondensaattorikomitean CLC TC 40XA sihteeri, missä tehtävässä hän on ollut vuodesta 2008 lähtien. Kari Koskinen on ollut Kotitaloussähkölaitekomitean (SK61) työssä mukana viidellä vuosikymmenellä ja kaikkiaan lähes 25 vuotta.Matti Sundquist on toiminut SESKOn teollisuusprosessien ohjauskomitean SK 65 jäsenenä vuodesta 1995 ja sen puheenjohtajana vuodesta 2006 alkaen. Matti Sundquist palkittiin EY-mitalilla tavoitteellisuudestaan, määrätietoisuudestaan ja pitkäjänteisyydestään komitean puheenjohtajana. Sundquist on ollut erittäin aktiivisesti mukana myös kansainvälisessä standardoinnissa (mm. IEC TC44/WG 7 ”Safe control systems for machinery, vuodesta 1999) ja kääntänyt suomeksi lukuisia koneturvallisuusalan standardeja, mm. koneiden toiminnallista turvallisuutta käsittävän standardin (IEC 62061). Standardien valmistelutyön lisäksi Matti Sundquist kouluttaa uusia osaajia ja luennoi laajasti erilaisissa tilaisuuksissa standardeista, automaatiosta ja koneturvallisuudesta.

Lisää suosikiksi