Alumiinin osuus johtimen halkaisijasta on tyypillisesti 60…80 % ja pinnalla olevan kuparin osuus on 20…40 % halkaisijasta. Kaapeleita markkinoitaessa niitä kuvataan hinnaltaan edullisiksi ja painoltaan keveiksi. Markkinoilla on sekä kiinteän asennuksen kaapeleita että taipuisia kytkentäkaapeleita.
Tällaiset CCA-johtimiset parikaapelit eivät ole yleiskaapeloinnissa sovellettavien parikaapelistandardien (EN 50288-sarja ja IEC 61156-sarja) mukaisia. Mainituissa standardeissa on vaatimuksena, että kaapeleiden johtimet ovat hehkutettua täyskuparia. CCA-johtimisilla kaapeleilla ei myöskään voida toteuttaa kaikilta vaatimuksiltaan standardin SFS-EN 50173-1 mukaisia kanavia ja siirtoteitä (esim. luokka D tai E).
CCA-kaapeleiden käyttöön liittyy monia riskejä ja siksi niitä tulisi ehdottomasti välttää. Nämä riskit liittyvät mm. mekaaniseen kestävyyteen, sähkö- ja siirtotekniseen suorituskykyyn sekä hapettumiseen ja sähkökemiallisiin ilmiöihin.
Alumiini kestää kuparia heikommin taivutusta ja muita mekaanisia rasituksia. Näin ollen näiden kaapeleiden asennusominaisuudet ovat selvästi kuparijohtimisia kaapeleita heikommat. Asennuksen yhteydessä voi herkästi tulla rakenteellisia muutoksia, jotka vaikuttavat siirto-ominaisuuksiin, kuten impedanssiin ja symmetriaan. Erityisen suuri riski on kytkentäkaapeleissa, joita liikutellaan ja taivutellaan toistuvasti.
Alumiinin ominaisresistanssi on noin 66 % suurempi kuin kuparin. CCA-johtimisilla kaapeleilla resistanssi on tästä johtuen tyypillisesti vähintään 1,4-kertainen kuparijohtimisiin kaapeleihin nähden. Tästä johtuu että esim. Power over Ethernet- eli PoE-käytössä nämä kaapelit eivät mahdollista täysiä 100 m kanavapituuksia. Lisäksi kyseiset kaapelit lämpenevät huomattavasti enemmän kuin kuparijohtimiset kaapelit, mikä edelleen kasvattaa resistanssia ja myös vanhentaa kaapelin muovimateriaaleja.
Yleiskaapeloinnin parikaapelit päätetään lähes poikkeuksetta hahloliitosta käyttäen. Kun hahlo leikkaa CCA-johtimen pintaa, alumiini joutuu kosketuksiin ilman kanssa. Seurauksena on hapettumia, jotka vähitellen alkavat vaikuttaa kaapeloinnin siirto-ominaisuuksiin. Myös sähkökemiallisia ilmiöitä voi tapahtua.
Suunnittelijoiden tulisi spesifiointivaiheessa ja urakoitsijoiden hankintavaiheessa varmistaa, että yleiskaapeloinnissa käytetään vain asiaankuuluvien standardien mukaisia parikaapeleita. Pieni näennäinen säästö voi muussa tapauksessa koitua suuriksi kouriintuntuviksi kustannuksiksi. Kilpaillaan siis standardien puitteissa – ei niiden ulkopuolella.